Hanna Jokinen-Salmela:
International Neuropsychological Society’n (INS) Mid-Year Meetingistä juuri kotiutuneena tuntee luissansa asti loman tulevan juuri sopivaan aikaan. Kokous oli antoisa kaikilla sektoreilla: tieteellisesti, ammatillisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti. Kongressi oli myös osallistujamäärältään ilmeisesti oman lajinsa ennätys. Peräti 870 kongressiosallistujasta suurin osa tuli luonnollisesti Norjasta, mutta ilmoittautuneita oli ympäri maailmaa. Myös suomalaisia osallistui kiitettävästi, kuulemma yli 40, eikä suomalaisten tieteellisessä näkyvyydessä ollut todellakaan valittamista.
Tieteellinen ohjelma oli varsin runsas ja korkeatasoinen. Osallistujat joutuivatkin jatkuvasti vaikeiden valintojen eteen – esim. mennäkö kuuntelemaan John Crawfordin vai Grant Iversonin workshopia, joiden molempien aiheet liittyivät neuropsykologisen (yksilö)arvioinnin tilastollisiin menetelmiin, vai valitsisiko suomalaisvetoisen symposiumin aikuisten ADHD:n uusimmasta tutkimustiedosta. Kongressin rakenne sai jopa hieman moitteita siitä, että päällekkäisyyttä ja limittäisyyttä oli niin paljon. Kaikkea kiinnostavaa ei millään ehtinyt kuuntelemaan, ja suuri osa postereista jäi ainakin omalla kohdallani tarkemmin perehtymättä. Pääasiassa ohjelma koostui pääluennoista ja kutsutuista symposiumeista. Postereille ja paper sessioille oli kenties varattu vähemmän tilaa. Posterisessioita oli päivän mittaan useita, joten esilläoloaika oli rajoitettu kerrallaan vain puoleentoista tuntiin.
Eräs omista kohokohdistani oli edellä mainittu J. Crawford Aberdeenin yliopistosta Skotlannista. Hän esitti käytännönläheisellä ja havainnollisella tavalla, miten yksilöarvioinnin luotettavuutta voidaan lisätä käyttämällä erilaisia regressioperustaisia estimointimenetelmiä (ja miten pieleen ns. näppituntuma helposti vie). Saatavilla on näppäriä ilmaisohjelmia, joten ei tarvita kuin edustavat normiaineistot(!), ja estimointi onnistuu ”without tears”. Mielenkiintoista oli myös kuunnella Sandra Weintraub & Marsel Mesulam –pariskunnan esityksiä etenevien muistisairauksien uusista ja vähemmän uusista luokituksista.
Ja olihan siellä paljon muuta! Tieteellisen annin lisäksi tietenkin hauskaa iltaohjelmaa, mm. vuonoristeily jylhissä maisemissa, ja onnistuivatpa monet meistä bongaamaan muutamia Oslon nähtävyyksiäkin. Ainoa huoli tässä on se, että loma ja heinäkuun helteet polttavat olemattomiin kaikki uudet opit, ideat ja ajatukset. Toivottavasti kesän jälkeen jotain vielä löytyy muistiinpanoista.
Rentouttavaa lomaa!
Hanna Jokinen-Salmela
HYKS, Neurologian klinikka