New Orleans on pitkään ollut yksi suosikkikaupungeistani, joten kun sain tietää, että kansainvälinen neuropsykologinen seura (INS) järjestää vuosittaisen kongressinsa siellä, päätin välittömästi lisätä tapahtuman kalenteriini.
Elokuussa 2024 istuin Helsingin Ylioppilastalolla Psykologia-kongressin illallisella hyvien kollegoiden, Eliisa Lehdon ja Mervi Jehkosen, kanssa. Keskustelumme kääntyi nopeasti tulevaan INS-kongressiin, ja tuolloin muodostimme yhteisen tahtotilan reissunlähdöstä. Syksyn mittaan aloitimme Eliisan kanssa matkan suunnittelun ja muistuttelimme aika ajoin Merviä lähestyvästä kongressista. Lopulta myös Mervi päätti lähteä miehensä kanssa reissuun, tosin hieman lyhyemmäksi aikaa.
Koska halusimme Eliisan kanssa varmistaa sujuvan ja stressittömän matkan, varasimme lennot hyvissä ajoin ja päätimme saapua kaupunkiin muutamaa päivää ennen kongressin alkua. Ajatuksena oli käyttää lisäaika New Orleansiin tutustumiseen. Suunnitelmamme sai kuitenkin yllättävän käänteen, kun aloimme selvittää hotellien hintoja. Jopa halvimmat dormitoriopunkat maksoivat satoja euroja per yö, ja laadukkaampien hotellien hinnat vaihtelivat 1000–2000 euron välillä. Pian selvisi syy: Super Bowl pelattaisiin New Orleansissa sunnuntaina 8. helmikuuta, mikä nosti majoitusten hinnat pilviin. Tuurilla ja kontaktien ansiosta onnistuimme järjestämään majoituksen tekemättä henkilökohtaista konkurssia: kaksi ensimmäistä yötä vietimme viihtyisässä bed & breakfastissa Mid-Cityssä, ja loppuajan majailimme suomalaispasunisti Katja Toivolan ja hänen trumpetistimiehensä Leroy Jonesin tuttavan vuokra-asunnossa Treméssä.
Epätoivottu hotellihintapiikki toi mukanaan erikoisen mahdollisuuden: pääsimme näkemään Super Bowl -huumaa paikan päällä. Ranskalaiskorttelit olivat täynnä TV-kanavien kisastudioita, kameroita ja pelipaitoihin sonnustautuneita faneja. Lisäksi kohtasimme tapahtuman yhteydessä sattumalta ja ambivalentein tuntein Trumpin autosaattueen Canal Streetillä kun häntä kuljetettiin Super Domeen, ja Eliisan mielestä näimme (tai siis Eliisa näki) Samuel L. Jacksonin menossa hotelliinsa (Jackson osallistui Super Bowlissa Kendrick Lamarin väliaikanumeroon).
Kongressin ohella koimme paljon muutakin. Musiikki on läsnä kaikkialla New Orleansissa ja kaupunki onkin rytmimusiikin ystävän mekka. Muutaman vapaa-päivän aikana pääsimme Leroyn ansiosta kutsuvieraina nauttimaan Frenchmen Streetin klubilla big band-jazzista. Toisena iltana saimme nauttia Leroyn ja Katjan, sekä heidän kvintettinsä soitosta tanssitapahtuman yhteydessä the Barnett hotellilla.
Tutustuimme lisäksi Armstrong Parkiin ja siellä sijaitsevaan Congo Squareen, jossa jazz-musiikki aikoinaan syntyi. Kävimme myös kaupungin kuuluisilla hautausmailla, herkuttelimme kreoliruoalla, teimme suokierroksen alligaattoreita ihmetellen sekä risteilimme Mississippi-joella höyryaluksella. Vierailimme myös historiallisella Oak Alley Plantationilla, jossa orjuuden karmeudet tulivat käsinkosketeltaviksi ja vetivät molemmat aika hiljaisiksi.
Viimeisenä iltana seurasimme Krewe Bohémen pre-mardi gras kulkuetta, joka olikin varsin tajunnan räjäyttävä. Paraativäkeä torvibändeineen ja DJ-ämyreineen, kulkuerakennelmineen, naamiaisasuineen, koreografioineen kulki ohitsemme North Rampart Streetillä katkeamattomana virtana lähes tunnin ajan – voi vain kuvitella minkälaista meno mahtaakaan olla varsinaisena mardi gras-päivänä! Tuli mieleeni HBO:n Tremé-sarjan roolihahmon lausahdus: ”If it’s worth doing, it’s worth overdoing”.
Kävipä sheriffikin yhtenä aamuna koputtelemassa oveamme, mutta mihinkään rikokseen emme myönnä Eliisan kanssa syyllistyneemme.
Kongressin sisällöstä ja teemoista
INS-kongressi osoittautui melko USA-painotteiseksi, eurooppalaisia osallistujia oli vähän ja Suomesta paikalla olimme vain me kolme. Kongressin teema, ”Translational Science for Brain Health Equity”, jätti minulle hieman avoimeksi etenkin ”translational science”-käsitteen tarkemman merkityksen. Yksi pääpaino yhdenvertaisuuden osalta (equity) liittyi rotuun/etnisyyteen. Kongressin osallistujissa ja puhujissa olikin tavanomaista enemmän etnistä diversiteettiä, mikä oli ilahduttavaa. Vannoutuneena afroamerikkalaisten musiikkityylien fanina rodun/etnisyyden merkitys USA:n historiassa ja nykypäivässä on käynyt hyvin selväksi. Ajattelenkin, että rodun huomioiminen on varmasti (etenkin yhdysvaltalaisaineistojen pohjalta tehdyissä) tutkimuksissa tärkeää, mutta pohdimme Eliisan kanssa tämän muuttujan määrittelyn haasteita tutkimuksellisesta näkökulmasta. Vaikuttaa siltä, että USA:ssa monietnisen taustan omaavat henkilöt (erityisesti jos heillä on afrikkalaista tai latino-taustaa) määrittävät itsensä, tai määrittyvät yhteiskunnassa (ja tutkimuksissa), värillisiksi (joko afroamerikkalaisiksi tai latinoiksi). Hyvä esimerkki on Barack Obama; hänet miellettään mustaksi/afroamerikkalaiseksi, vaikka hänen äitinsä oli valkoinen. Keskustelin aiheesta afroamerikkalaisen tuttavani kanssa käväistessäni Detroitissa kotimatkalla. Hänen näkemyksensä oli, että nykyiset rotumäärittelyt pohjimmiltaan perustuvat orjuuden aikaan, jolloin melko vähäinenkin osa afrikkalaistaustaa riitti määrittämään henkilön värilliseksi, ja sitä kautta usein orjaksi. Tällä matkalla kuulemani ja näkemäni perusteella ymmärrän vielä aiempaakin paremmin ainakin joidenkin afroamerikkalaisten edelleen kokemaa epäluottamusta valkoisia kohtaan; syrjinnän ja rasismin juuret ovat USA:ssa syvällä, eikä nykyinen hallinto todennäköisesti tule tilannetta kohentamaan.
Rotu/etnisyyspohdintojen ohella kongressi tarjosi hyviä symposioita ja uutta mielenkiintoista tietoa m.m. funktionaalisista neurologisista häiriöistä, naisten kognitiosta (raskauden, synnytyksen ja menopaussin vaikutukset kognitiiviseen toimintakykyyn) ja digitalisaatiosta/tekoäly-sovelluksista neuropsykologin työssä. Mervin emännöimässä Innovations in Cognitive Assessment-sessiossa itseäni kiinnosti erityisesti Allan Dimmickin esittelemä tutkimus, jossa verrattiin ChatGPT:n ja kliinikoiden diagnostista osumatarkkuutta neurodegeneratiivisten sairauksien diagnosoinnissa. Tekoäly ei vielä ollut osumatarkkuudeltaan kliinikoiden luokkaa – vaikka spesifisyys olikin kohtuullisen hyvä, sensitiivisyydessä oli suuria puutteita. Toki lienee ajan kysymys, milloin sensitiivisyydenkin osalta päästään lähelle ihmisasiantuntijaa. Tämä tullee asettamaan haasteita myös neuropsykologien ammattikunnalle.
Kongressissa kuitenkin vahvimmin esiin noussut teema liittyi biomarkkereihin ja niiden merkitykseen Alzheimerin taudin varhaisdiagnostiikassa. Asiaa käsiteltiin monissa symposioissa ja posterisessioissa. Taustalla näyttää olevan amyloidikertymää vähentävien uusien lääkehoitojen kehitys. Näiden lääkkeiden toivotaan pysäyttävän taudin eteneminen etenkin, jos lääkitys aloitetaan riittävän ajoissa. Varhaisen, jopa prekliinisen diagnoosin tekemiseen toivotaan non-invasiivisia ja halpoja indikaattoreita, jotka vahvasti korreloisivat tunnettuihin kuvantamispohjaisiin biomarkkereihin (esim. amyloidi-PET). Näitä uudempia biomarkkereita on esim. plasmasta mitattavat NfL, P-tau-217, Aβ40 ja Aβ42, joten kaikki paineet eivät kohdistu neurokognitiivisiin mittareihin (vaikka näidenkin herkkyyttä ja tarkkuutta prekliiniselle taudille edelleen laajasti tutkitaan). Kolme anti-amyloidi-lääkettä on jo saanut Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksynnän, ja Euroopan lääkevirasto myönsi vuoden 2024 lopussa myyntiluvan Lecanemabille. Tutkimusten perusteella amyloidikertymät kyllä vähenevät, mutta niiden väheneminen ei näytä merkittävästi parantavan kognitiota tai toimintakykyä, lisäksi lääkkeisiin liittyy kuvantamispoikkeavuuksia (ARIA, amyloid-related imaging abnormalities), joista n. 5% johtaa sairaalahoitoon, pysyvään vammaan tai kuolemaan. Oma arvioni nykyisen näytön perusteella on, että uusien amyloidilääkkeiden hyödyt eivät vielä ole riskeihin nähden sillä tasolla, että vanhemmille omaisilleni olisin näitä lääkkeitä suosittelemassa.
Kongressin viimeisen pääluennon piti Ronald Petersen, joka on yksi varhaisen Alzheimerin taudin diagnostiikan merkittävimmistä tutkijoista. Petersenin keskeiset viestit olivat, että Alzheimerin taudin (tai muidenkaan muistisairauksien) diagnoosia ei edelleenkään voi, eikä pidä, tehdä täysin oireettomassa vaiheessa. Toinen viesti tutkijoille oli viestinnän selkeys sen suhteen, onko tutkittavien potilaiden diagnoosi tehty puhtaasti oirepohjaisesti vai biomarkkereita käyttäen.
Lisäksi kongressi tarjosi mahdollisuuden keskustella Wisconsin-Madisonin yliopiston emeritusprofessori Bruce Hermannin kanssa yhteisestä TACOE (Turku Aging in Childhood-Onset Epilepsy) -projektistamme. Tämä projekti pohjautuu emeritusprofessori Matti Sillanpään 1960-luvulla keräämän aineiston pitkäaikaisseurantaan, josta on juuri syksyllä valmistunut kolmas aineistonkeräys, jolloin osallistujia on seurattu jo 60 v. Työstämme parhaillaan artikkelikäsikirjoitusta, joka pohjautuu kahden mittauspisteen (50 ja 57 v) välisen kognitiivisen muutoksen tarkasteluun. Toiveissamme olisi saada artikkeli julkaistua ennen kesää.
Esittelin kongressissa TYKS:in muistipoliklinikalla kerätyn aineiston pohjalta tehtyä tutkimusta, jossa verrattiin muistipotilaiden ja samanikäisten kontrollien, sekä heidän lähiomaistensa arviointeja potilaan kognitiivisesta toimintakyvystä. Päälöydös oli, että Alzheimerin tautia sairastavat potilaat arvioivat kognitiiviset oireensa lievemmiksi kuin mitä heidän omaisensa tekivät. Vastaavasti sekä kontrollit että potilaat, joilla oli jokin muu muistin toimintaa heikentävä neurogeriatrinen tila kuin Alzheimerin tauti, arvioivat kognitiiviset oireensa jonkin verran vaikeammiksi kuin miten omaiset ne arvioivat. Tutkimus kiinnosti selvästi enemmän kliinikoita kuin perustutkijoita, moni totesi tulosten hyvin vastaavan kliinistä tuntumaa.
Kaiken kaikkiaan INS-kongressi tarjosi mielenkiintoisia keskusteluja, tutkimustuloksia ja mieleenpainuvia kokemuksia yhdessä lempikaupungeistani. Bonuksena erinomainen kongressiseura; kiitos upeat kollegat Mervi ja Eliisa! Lämmin kiitos Katjalle ja Leroylle musiikista, vieraanvaraisuudesta ja paikallisvinkeistä; ette ainoastaan epäsuorasti pelastaneet Eliisaa ja minua vararikolta asumisjärjestelyjen osalta, vaan saimme myös nauttia huippuluokan jazzista – ihan mieletön etuoikeus! Erityis-kiitos kämppis-Eliisalle monista nauruista ja hassutteluista, sekä tietysti ”kissamaisuudesta”, olet mahtava matkakumppani!
Mira Karrasch
Neuropsykologian dosentti ja erikoispsykologi
Vanhempi yliopistonlehtori
Åbo Akademi, Psykologian aine
Suomalaisedustajien posterien viitteet:
Karrasch, M., Häyry, E., & Nyström-Kanerva, E. Self- and Informant-Ratings of Cognitive Functioning in Alzheimer’s Disease
Nurmi, L., & Jehkonen, M. The Association of Thrombolytic Treatment with the Occurrence of and Recovery from Visual Neglect
Spotify-linkkejä Leroy Jonesin ja Katja Toivolan musiikkiin: https://open.spotify.com/artist/4FJeAiorEH5xbMX5fJbQjB?si=EZWD1BA_SFaZiZnoGICUQw
Louis Armstrongin patsas Armstrong Parkissa (vas.) ja siellä sijaitseva Congo Square, jazzin synnyinpaikka
Leroy Jones Quintet, jossa Katja Toivola myös soittaa (vas.) ja Big Band jazzia Snug Harborissa (Leroy Jones takakulmassa, oik.)
Cypress Grove Cemetary – todistusaineistoa siitä, että New Orleansissa tapahtuu kummia…
Krewe Bohémen paraatia seuraamassa North Rampart Streetillä, ranskalaiskorttelien ja Tremén välissä
Mardi Gras-koristeltu talomme Treméssä (vas.) ja Mississippin ranta (oik.)
Matkakaverukset Armstrong Parkissa (vas.) ja Bourbon Streetilla, Fox:in Super Bowl kisastudion edustalla (oik.)
Oak Alley Plantation
Mervin posteria ihailemassa ja virallisella plakaatilla tönöttämässä
Mervin emännöimä sessio, Allan Dimmick esittelemässä AI-tutkimusta
Ronald Petersen pitämässä viimeistä pääluentoa ja hänen mallinsa muistisairauksien diagnostiikan tulevaisuudesta