Aki Myllyneva:
Warwickin yliopisto, Coventry
Osallistuin SNPY:n suosiollisella avustuksella perinteiseen lasten kielihäiriötapahtumaan, joka järjestettiin Warwickin yliopistolla. Aiemmin tapahtuma on tunnettu nimellä Child Language Seminar, mutta kun osallistujamäärä ja esiteltävien tutkimusten määrä oli kasvanut merkittävästi, päätettiin tänä vuonna viilata nimeä hiukan isompaan kokoontumiseen viittaavaan symposium-muotoon. Tapahtuma itsessään muistutti erehdyttävästi ihan täysimittaista konferenssia ja osanottajia oli paikalla monesta maailman kolkasta. Symposiumissa lähestyttiin lasten kielihäiriöitä monesta eri näkökulmasta ja monitieteellisesti – tutkijoita oli paikalla niin psykologian, puheterapian kuin lääketieteen puoleltakin. Minä olin paikalla TAYS:n foniatrian poliklinikan psykologin roolissa, jossa työskentelin vuoden verran osa-aikaisena psykologina lasten työryhmässä. Kaverina oli foniatrian poliklinikalta lasten kielihäiriöistä väitellyt, lasten- ja nuorten kielellisen erityisvaikeuden käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja, foniatri Marja Asikainen, joten asiantuntevaa seuraa riitti myös aamupalapöytään.
Symposium oli kaksipäiväinen, mutta ennen varsinaista tapahtumaa järjestettiin yksipäiväinen workshop otsikolla ”Gesture in Language Development”. Kaikkinensa ohjelmassa oli siis kolme täyttä päivää uusinta tutkimusta kielen kehityksestä ja kielen kehityksen häiriöistä. Omat tunnelmani alkuvaiheessa olivat jännittyneen kauhistuneet, koska en ollut juurikaan perillä lasten kielihäiriötutkimuksen nykyisistä tuulista. Teen itse sosiaalisen neurotieteen tutkimusta ja lasten kielihäiriöihin olin perehtynyt vain kliinisen työn ja sen kannalta relevantin tutkimuksen kautta. Pelkäsin aihealueiden olevan niin spesifejä, että esitietoni eivät riittäisi kelkassa pysymiseen. Nämä pelot osoittautuivat onneksi pian aiheettomiksi. Kolmen päivän aikana osuin yhteen sessioon, jossa lähestymistapa oli niin kielitieteellinen, että puolimatkassa lakkasin yrittämästä ymmärtää. Muilta osin kliinisen työn ohella kerätyt tiedot riittivät hyvin ja sain mukavasti käsitystä siitä, mitä lasten kielihäiriöiden tutkijat eri puolilla maailmaa tekevät ja minkälaisten kysymysten parissa he askartelevat.
Mieleenpainuvimmat puheenvuorot olivat ehkä Susan Goldin-Meadowin kaksi esitystä: ensimmäinen Gesture in Language Development -workshopissa ja toinen itse symposiumissa. Goldin-Meadow on tutkinut sekä puhutun että viitotun kielen kehittymistä, sekä eleiden ja puhun kielen kehityksen yhteyksiä. Hän esitti melko vaikuttavaa aineistoa siitä, kuinka eleet ennustavat sekä sanaston että lausetasoisen puheen kehitystä ja kuinka eleiden käyttöön ohjaamalla vahvistetaan puhutun kielen kehittymistä. Eräs ilmeinen mekanismi tietysti on se, että eleitä käyttämällä vaikutetaan ympäristöön ja vanhemmat käyttävät aktiivisemmin vuorovaikutteista kieltä elehtivän lapsen kanssa. Goldin-Meadow kuitenkin uskoi, että eleiden käytöllä on tämän lisäksi myös suora vaikutus kielen kehittymiseen. Goldin-Meadow on myös tutkinut ns. homesigner-yksilöitä: henkilöitä jotka ovat kuuroja, mutta joille ei opeteta syystä tai toisesta viittomakieltä. Nämä tutkimukset kertoivat mielenkiintoisesti siitä, mitä kielen rakenteita ihmiset spontaanisti muodostavat ilman ympäristön ohjausta. Muita keynote-puhujia olivat Julie Dockrell, Marilyn Vihman ja Bob McMurray, jotka esittivät paitsi mielenkiintoisia tuloksia, myös hyvin kekseliäitä menetelmiä lukemisen, kirjoittamisen ja kielen kehityksen tutkimiseen.
Kaikkiaan tapahtuma oli erinomaisen onnistunut ja viimeisillä istunnoilla päätä jo vähän särki kolmen päivän intensiivisen keskittymisen seurauksena. Lounas- ja kahvitauot olivat mukavan väljät ja niiden aikana ehti tutustua tutkijoihin ja muihin symposium-vieraisiin. Warwickin yliopistosta jäi positiivinen kuva – kampusalue oli laaja ja järjestelyt toimivia. Majoitus ja ruokailut olivat myös järjestetty kampukselle ja päärakennuksella toimi konferenssivastaanotto joka päivä aamuseitsemästä iltayhteentoista. Meneillään oli toki myös muita tieteellisiä kokoontumisia ja tunnelma senkin takia oli mukavan vireä ja kansainvälinen. Aamupala oli perinteisen englantilainen: makkaroita, munia, pekonia ja kaikenlaista muuta rasvassa tirisevää. Siinä oli konferenssissa kaikki palaset kohdallaan.
Aki Myllyneva
Tampereen yliopisto (aiemmin myös Tampereen yliopistollinen sairaala)
aki.myllyneva@uta.fi