Osallistuin 3.–5. heinäkuuta Portossa maailman Global Neuropsychology Congress – kongressiin, jonka järjestivät the International Neuropsychological Society (INS) yhteistyössä the Federation of European Societies of Neuropsychology (FESN), Australasian Society for the Study of Brain Impairment (ASSBI) ja the Sociedad Latinoamericana de Neuropsicologia kanssa. Kongressi pidettiin The Super Bock Arenalla, joka sijaitsee kaupungin hienoimman yleisen ”Kristallipuiston” yhteydessä. Kolmipäiväisen kongressin teemana oli ”Breaking down barriers” ja ohjelmassa yhdistyi kattavasti tieteellinen tutkimus ja kliinisen työn teemat. Kongressissa oli 4 keynote luentoa, 8 presidenttien puheenvuoroa, 39 symposiumia ja lähes 500 posteria. Ohjelma oli tiivis, luentoja, sessioita oli päivittäin lähes 10 tunnin ajan.
Eräs kiinnostava ja kongressissa ilahduttavan paljon esillä ollut teema oli interventiotutkimus, jota käsiteltiin useassa esityksessä ja sessiossa. Dana Wong tarkasteli presidentin luennossaan Implementing Neuropsychological interventions into clinical practice tieteellisen interventiotutkimuksen keskeisiä kysymyksiä sekä tutkimustulosten siirtymistä käytännön työhön. Teemaa jatkettiin myöhemmin kutsusessiossa (Novel approaches to translating evidence-based rehabilitation into clinics and communities). Vaikka neuropsykogiassa on enenevässä määrin tutkimustietoa näyttöön perustuvista käytännöistä ja interventioista, ongelmana on se, ettei näitä näyttöön perustuvia menetelmiä saada johdonmukaisesti vakiinnutettua kliiniseen työhön. Siirtymä vie tutkimusten mukaan keskimäärin 17 vuotta! Esityksissä käsiteltiin siirtymistä helpottavia ja estäviä tekijöitä (kuten vaihtoehtoisten toteutusmallien suunnittelua ja kuntouttajien puutetta). Wong korosti kuntouttajien kliinisten kompetenssien määrittelyn, koulutuksen, työnohjauksen sekä implementoinnin viitekehyksen arvioinnin tärkeyttä. Tutkimusten mukaan vain noin 45 %:a kuntouttajista kokee saaneensa riittävästi koulutusta käyttämästään menetelmästä tai lähestymistavasta. Näistä teemoista on tehty useita julkaisuja (mm. Wong kumppaneineen), joihin asiasta kiinnostuneiden kannattaa perehtyä tarkemmin. Tämä herätti ajatuksia myös omaan kouluikäisten lasten TOTAKU ryhmäkuntoutuksen kehittämis- ja tuloksellisuustutkimukseen. Kongressissa esittämäni posteri liittyi ryhmäkuntoutuksen tulosmuuttujiin lyhyen ja pitkän aikavälin tulosellisuuuden arvioinnoissa (Multilevel outcome measures when assessing short- and long-term intervention effects in children with executive functions deficits). Samaa teemaa käsiteltiin myöhemmässä kutsusessiossa (Measuring outcomes of cognitive rehabilitation interventions). Pääviesti sessiossa oli tuttu: kuntoutuksen vastemuuttujien kirjo valtava, mikä on johtanut vaikeuteen luoda näyttöön perustuvista interventioista synteesia ja päästä kliinisissä suosituksissa vaadittavaan konsensukseen.
Kuntoutus-teeman lisäksi kongressissa oli monia muita kliiniseen neuropsykologin työhöni Taysin lastenneurologian yksikössä liittyviä kiinnostavia teemoja. Esimerkkinä mainittakoon lasten ja aikuisten aivovammat, niiden oirekuvat ja toipuminen, joista puhujina olivat professorit Keith Yeates ja Vicki Anderson. Mielenkiintoista oli kuulla mm. autralialaisten kehittämästä lasten ja aikuisten lievien aivovammojen moniammatillisesta kuntoutuksesta, joka alkaa 3-4 viikkoa vammasta ja kestää noin 2kk. Kuntoutuksesta esitettiin lupaavaa näyttöä oireiden selvästä lievittymisestä alkuvaiheesta. Tämä herätti keskustelua suomalaisten kuulijoiden keskuudessa, sillä Suomessa tällaista tiiviistä varhaisvaiheen
kuntoutusta ei lievissä aivovammoissa järjestetä. Myös sessiossa esitettiin aiheellisesti kysymyksiä spontaanin kohenemisen osuudesta tutkimustuloksissa.
Kongressissa oli myös muita kiinnostavia ja ajankohtaisia teemoja, kuten neuropsykologisten arviointimenetelmien soveltuvuus eri kulttuureista tuleville. Lavalla käytiin debattia puolesta ja vastaan siitä, pitäisikö meillä olla eri kulttuureista tuleville yhteiset vai eri testit normeineen. Muita teemoja olivat mm. COVID-19 jälkioireet ja niihin liittyvä globaali eriarvioisuus. Esimerkiksi Brasiliassa lasten oppimistulokset laskivat COVID-19 jälkeen, erityisesti heikoimmin resurssoiduilla yksityiskoulun oppilailla. Monille aikaisemmille kongresseille tuttuun tapaan myös tässä kongressissa oli historiallisen katsaus johonkin neuropsykologian teemaan. David Loring tarkasteli esityksessään ”Views of Brain functions through an histortical lens, anatomy, psysiology and prejudice” epilepsiatutkimuksen merkitystä neuropsykologian kehittymiselle. Epilepsiakirurgia oli ensimmäinen sovellusala, jossa neuropsykologisia testejä alettiin systemaattisesti käyttää operaatioiden tuloksellisuuden arvioinnissa.
Tiiviistä ohjelmasta huolimatta päivien aikana oli aikaa käydä tutustumassa tähän Portugalin toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Vierailun arvioisia kohteita olivat mm. Douro-joen rannat siltoineen, Unecon maailmanperintökohde vanhakaupunki Ribeira ja Livraria Lello -kirjakauppa, jota pidetään Harry Potter -kirjojen Tylypahkan esikuvana. Hyvät kengät ja vesipullo olivat tarpelliset Porton mäkisillä kaduilla heinäkuun lämmössä.
Suomesta meitä osallistujia oli kongressissa reilun 10 kollegan joukko, kiitos teille mukavasta
seurasta ja kohtaamisista. Lämmin kiitos Suomen neuropsykologiselle yhdistykselle matka-apurahasta, joka osaltaan mahdollisti osallistumiseni antoisaan kongressiin.
Kongressiohjelma on luettavissa täältä: https://www.globalneuropsychology.org/program/final-program
Kati Rantanen
neuropsykologian erikoispsykologi, PsT
Tays, Kuntoutuksen ja psykososiaalisen tuen vastuualue ja Helsingin yliopisto, psykologian
osasto