Haemme psykologia Oulun yliopistollisen sairaalan neurokeskukseen.
Neurokeskuksessa on 39-paikkainen vuodeosasto, jossa toimii aivoverenkiertohäiriöyksikkö. Neurokirurgian poliklinikalla hoidetaan aivovamma-, aivoverenvuoto- ja aivokasvainpotilaita. Neurologian poliklinikalla on yleispoliklinikan lisäksi erityispoliklinikat MS-tautia, muistihäiriöitä, liikehäiriöitä ja epilepsiaa sairastaville potilaille. Neurokeskuksessa työskentelee 20 erikoislääkäriä ja 10 erikoistuvaa lääkäriä. Nyt avoimena olevan psykologin toimen lisäksi neurokeskuksessa toimii kolme neuropsykologia.
Psykologin toimenkuva koostuu poliklinikan ja vuodeosastojen ensisijaisesti neurologisten potilaiden diagnostisista neuropsykologisista tutkimuksista, työ- ja ajokykyarvioista, kuntoutustarpeen arvioinneista sekä kuntoutuksesta. Toimen painopiste olisi etenkin aivoverenkiertohäiriöpotilaiden arvioinneissa ja kuntoutuksessa sekä niiden kehittämisessä. Työajasta noin puolet koostuu neuropsykologisista tutkimuksista ja puolet neuropsykologisesta kuntoutuksesta.
Perehtyneisyys neuropsykologiaan ja työkokemus neurologisten potilaiden parissa katsotaan eduksi. Lisäksi eduksi katsotaan myös myönteinen asennoituminen terveydenhuollon muutostarpeisiin ja hyvä yhteistyökyky.
Psykologin toimen kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus.
Yhteystiedot
Lisätietoja antavat osaamiskeskusjohtaja Niina Salokorpi, puh 050 579 4052 ja neuropsykologit Noora Suhonen, p. 050 579 4371, Jiri Lahti, p. 050 303 5962 ja Leena Heikkinen, p. 050 579 4377. Sähköposti: etunimi.sukunimi@pohde.fi
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella osoitteessa https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/psykologi-oys-neurokeskus-672491/.