Mari Saarinen:
Kansainvälisen Lasten Aivovammayhdistyksen (IPBIS) ja Pohjois-Amerikan Aivovammayhdistyksen (NABIS) yhteinen maailmankongressi järjestettiin 21.-24.9.2022 New Yorkissa, The New Yorker -hotellissa. Kongressi piti alun perin järjestää jo syksyllä 2020, josta se pandemian vuoksi siirtyi ensin vuoteen 2021, ja edelleen vuoteen 2022. Kesän 2022 aikana aloin vihdoin uskoa siihen, että nyt kongressi tosiaan toteutuu – Ja niinhän se toteutuikin. Pikkulapsiarjen ja koronan ristitulituksessa aiemmin minulle niin tärkeä kongressimatkailu oli jäänyt monen vuoden tauolle. tuntui uskomattoman ihanalta päästä vihdoin taas sukkuloimaan kansainvälisiin verkostoihin face-to-face.
Olen lähes koko työurani ajan ollut erityisen kiinnostunut lasten ja nuorten aivovammoista ja kuntoutuksesta. Vuonna 2018 siirryin asiassa uudelle tasolle, kun kliinisen mielenkiinnon lisäksi rekisteröin lasten ja nuorten lievien aivovammojen jälkioireita ja pitkäaikaisennustetta käsittelevän väitöskirjani tutkimussuunnitelman Turun Kliiniseen Tohtoriohjelmaan Turun Yliopistossa. Kongressin ohjelma oli sekä tutkimukseni että kliinisen mielenkiintoni näkökulmasta äärimmäisen onnistunut ja monipuolinen.
Lasten lievät aivovammat, jotka siis minua erityisesti kiinnostavat, ovat maailmanlaajuisesti varsin suuri kansanterveydellinen haaste. Lievät aivovammat ovat yleisiä ja vaikka niistä useimmiten toivutaankin nopeasti ennalleen, pienelle osalle jää pitkittyneitä, pahenevia tai jopa pysyviä jälkioireita, jotka voivat rajoittaa merkittävästi elämää. Jotta näitä epäsuotuisia kehityskulkuja pystyttäisiin mahdollisimman hyvin ennustamaan, on niiden varhainen toteaminen ja altistavien riskitekijöiden tunnistaminen ehdottoman tärkeää. Tämän aiheen ympärillä kongressin ohjelmassa olikin varsin runsaasti tarjontaa.
Muutama nosto kongressin laadukkaasta ja monipuolisesta tieteellisestä ohjelmasta
Jo pitkään on ollut tiedossa, että lievien aivovammojen kohdalla perinteiset rakenteelliset kuvantamismenetelmät (CT, MRI) eivät korreloi esim. koettuihin jälkioireisiin tai pysty riittävän tarkasti osoittamaan valkean aineen radastojen vaurioita. Kongressissa mm. Elisabeth Wilde ja Jesse Fischer USA:sta sekä Marsh Königs Hollannista esittelivät DTIn mahdollisuuksia valkean aineen radastojen vaurioiden osoittamisessa sekä pitkittyneiden oireiden ennustamisessa akuutissa ja subakuutissa vaiheessa lievän aivovamman jälkeen lapsilla ja nuorilla.
Lievien aivovammojen toipumisennustetta heikentävistä tekijöistä oli kongressissa oma kutsusympousium, jossa mm. Professorit Keith Yeates ja Vicki Anderson esittelivät biopsykososiaalista ennustemallia ensimmäinen amerikkalaisen ja toinen australialaisen laajan pitkittäistutkimuksen näkökulmasta. Miriam Beauchamp puolestaan puhui alle kouluikäisten lasten lievien aivovammojen ennusteeseen vaikuttavista tekijöistä. Oireiden pitkittymiseen liittyviä biologisia riskitekijöitä ovat mm. sukupuoli (tyttö), ikä (nuoruus), heikko fyysinen kunto, vammaa edeltävä päänsärkytaipumus. Sosiaalisia riskitekijöitä puolestaan mm. perheen alhainen sosioekonominen status, vanhemman matala koulutustaso, perheen heikko vuorovaikutus ja turvaton kiintymyssuhde. Psykologiset riskitekijät liittyvät mm. lapsen premorbidiin persoonallisuuteen, psykologisiin selviytymiskeinoihin ja premorbidiin psyykkiseen hyvinvointiin. Pienillä lapsilla vanhemman ja lapsen välisellä vuorovaikutuksella on erityisen suuri merkitys ennusteen kannalta.
Dr Jeffrey Max puhui lapsena saadun lievän aivovamman merkityksestä myöhemmälle psykiatriselle sairastavuudelle (7–25% saa psykiatrisen diagnoosin lievän aivovamman jälkeen), sekä psyykkistä sairastumista ennustavista tekijöistä (vammaa edeltävät tekijät, perheen toimintakyky ennen ja jälkeen vamman, vamman jälkeen prosessointinopeus ja kielellinen sujuvuus).
Lievän aivovamman saaneiden lasten (joilla toipuminen ei etene odotetusti) kuntoutuksessa korostettiin kokonaisvaltaisen näkemyksen tärkeyttä. Interventiossa tärkeää huomioida vanhempien ahdistuneisuus, perheen vuorovaikutus, moniammatillinen lähestyminen (huom! fysioterapeutilla keskeinen rooli, jos esim. huimaus- tasapaino-oireita)
Omaa tutkimustani esittelin posterissani: Predictors of Later Need for Psychiatric Care Following Pediatric Mild Traumatic Brain Injury kongressin viimeisenä iltana “Posters and Prosecco” – sessiossa.
Vaikka kongressin ohjelma oli tiivis, ja muutenkin matka-aikataulu varsin tiukka, ehdimme kolmen naisen suomalaisedustuksen voimin myös pyöriä (ja eksyä) Manhattanin sykkeessä, katsella huikeita näköaloja Rockefeller-centerin näköalaterassilta ja nähdä Vapauden patsaan iltavalaistuna Hudson-joelta käsin, jossa kongressin illallisristeily huipentui laivan tanssilattialla.
New Yorkin koko ajan pahentunut asunnottomuusongelma ja yhteiskunnan kahtia jakaantuneisuus todentui matkan aikana minulle hieman liiankin konkreettisesti. Kadulla asuvien (NY:ssa vuoden 2017 tilaston mukaan yli 75 000 ihmistä) köyhyys, psyykkiset ja fyysiset sairaudet sekä huumeongelmat olivat koko ajan läsnä keskellä Manhattania ja aiheuttivat minussa ajoittain hyvinkin voimakasta ahdistuneisuutta. Erityisen käsittämättömältä tuntui nähdä se, miten hyvinvoiva osa yhteiskunnassa ei reagoi näiden ihmisten tilanteeseen millään tavalla, ei myöskään poliisi tai ensihoito. Näin suomalaisessa hyvinvointivaltiossa asuvana tämä tuntui aivan absurdilta.
Kotiin päästyäni sulateltavaa oli paljon, ja monessa mielessä. Jetlag onneksi jäi vähäiseksi.
Kiitän Suomen neuropsykologista yhdistystä matka-apurahasta!