Väitöskirja: ”All Eyes on Eye Contact: Studies on cognitive, affective and behavioral effects of eye contact”

Lisännyt Iiris Kyläheiko 15. joulukuuta 2020

Katseella ja katsekontaktilla on tärkeä rooli ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Silmien seutu välittää paljon tietoa vuorovaikutuksen kannalta tärkeistä asioista, kuten toisen tunnetilasta tai aikomuksista (George & Conty, 2008). Nähdessämme toisen ihmisen usein jo aivan ensimmäiseksi kiinnitämme huomiota hänen silmiinsä, ja vuorovaikutuksen jatkuessa katselemme suuren osan ajasta juuri silmien aluetta (Yarbus, 2013). Katsekontaktilla tiedetään olevan laaja-alaisia vaikutuksia muun muassa tiedonkäsittelyyn, tunteisiin ja käyttäytymiseen, mutta moni asia näistä vaikutuksista ja niitä välittävistä mekanismeista on epäselvä (ks. katsaus, Conty ym., 2016). Väitöskirjani käsittelee katsekontaktin kognitiivisia, affektiivisia ja käyttäytymisvaikutuksia.

Väitöskirjani ensimmäisessä osajulkaisussa tarkasteltiin katsekontaktin vaikutusta itseen liittyvään tiedonkäsittelyyn (engl. self-referential processing) (Hietanen & Hietanen, 2017). Katsekontaktin on jo pitkään ajateltu vaikuttavan itsetietoisuuteen (esim. Argyle, 1988; Reddy, 2003; Sartre, 1966). Itsetietoisuus tarkoittaa mielentilaa, jossa ihminen kiinnittää tavanomaista enemmän huomiota siihen, millaisena muut hänet havaitsevat, tai siihen, mitä hänen sisäisessä kokemuksessaan tapahtuu (Govern & Marsch, 2001). Toisen ihmisen katseen suunta kertoo, mihin hänen huomionsa on kohdistunut (Itier & Batty, 2009), ja kun näemme toisen katselevan jotain, usein myös oma huomiomme kääntyy tähän samaan kohteeseen (Friesen & Kingstone, 1998; Driver ym., 1999). Näin ollen, kun toinen ihminen katsookin itseä, voidaan olettaa, että oma huomio samaan tapaan kääntyy takaisin itseen, eli omaan olemukseen ja kokemukseen. Kyselylomakkeita hyödyntäneet tutkimukset ovat osoittaneet, että katsekontaktin jälkeen tutkittavat raportoivat yleensä ns. julkisen itsetietoisuuden, eli tietoisuuden omasta ulkonäöstä ja ulkoisesta olemuksesta, voimistuneen (Hietanen ym., 2008; Myllyneva ym., 2015; Myllyneva & Hietanen, 2015; Pönkänen ym., 2011). Itsetietoisuuden lisäksi katsekontaktin on ehdotettu aktivoivan itseen liittyvää tiedonkäsittelyä (Conty ym., 2016). Itseen liittyvällä tiedonkäsittelyllä tarkoitetaan aivojen tapaa muuttaa ja integroida aistihavaintoja ja muistoja silloin, kun ne jollain tavalla liittyvät itseen (Sui & Humphreys, 2015). Jos ihminen esimerkiksi havaitsee jotain itseensä liittyvää, kuten vaikkapa kuulee oman nimensä tai näkee oman kuvansa, se kaappaa huomion hyvin herkästi ja muistetaan tehokkaasti. Jos katsekontakti aktivoi itseen liittyvää tiedonkäsittelyä, se voisi selittää monia katsekontaktin vaikutuksista kuten sen, että suoraan kohti katsovan henkilön kasvot muistetaan paremmin ja koetaan miellyttävämpinä kuin katsekontaktia välttelevän henkilön kasvot (Conty ym., 2016). Ehdotusta ei kuitenkaan ole aiemmin tutkittu. Tutkimme kolmen kokeen avulla, aktivoiko katsekontakti itseen liittyvää tiedonkäsittelyä (Hietanen & Hietanen, 2017). Kahdessa kokeessa tutkittaville esitettiin videonauhalta joko toisen ihmisen suora tai käännetty katse. Kolmannessa kokeessa tutkittavat sen sijaan näkivät heitä vastapäätä istuvan ihmisen, joka katsoi joko suoraan kohti tai alaspäin. Itseen liittyvää tiedonkäsittelyä mitattiin esittämällä tutkittaville tulkinnanvaraisia suomenkielisiä tai vieraskielisiä lauseita, ja heiltä kysyttiin, mikä persoonapronomini parhaiten sopisi lauseeseen tai kuvaisi sen sisältöä. Aidon katsekontaktin toisen ihmisen kanssa havaittiin lisäävän itseen liittyvää tiedonkäsittelyä, mikä ilmeni minä-sanojen käytön lisääntymisenä. Sen sijaan suoraa katsetta esittävillä videoilla ei ollut tällaista vaikutusta. Katsekontakti siis aktivoi itseen liittyvää tiedonkäsittelyä, mutta tämä vaikutus saattaa edellyttää toisen ihmisen katseen kohteena olemista.

Väitöskirjani toisessa osajulkaisussa tarkasteltiin toisen ihmisen katseen kohteena olemisen ja hänen fyysisen läsnäolonsa merkitystä katsekontaktin vaikutuksiin tunnereaktioissa sekä itseen liittyvässä tiedonkäsittelyssä (Hietanen ym., 2020). Kun toinen ihminen hakee katsekontaktia, se koetaan yleensä myönteisenä asiana (ks. katsaus Kleinke, 1986). Useimmat muut eläimet katsovat toisiaan silmiin viestiäkseen uhkaa tai aggressiota (Emery, 2000), mutta ihmiset sen sijaan tulkitsevat katsekontaktin yleensä viestinä kiinnostuksesta, ystävällisyydestä tai pyrkimyksestä vuorovaikutukseen (Kleinke, 1986). Katsekontaktin vaikutuksia tunteisiin on tutkittu muun muassa psykofysiologisilla menetelmillä, joilla voidaan mitata psyykkisiä tapahtumia ilmentäviä reaktioita kehosta (ks. katsaus Hietanen, 2018). Näillä menetelmillä katsekontaktin on havaittu nostavan vireystilaa ja mahdollisesti myös herättävän positiivisia tunteita. Virittävä vaikutus on osoitettu muun muassa mittaamalla ihon sähkönjohtavuutta, joka ilmentää autonomisen hermoston aktivaatiota (esim. Nichols & Champness, 1971). Lisäksi kasvolihasten aktivaatiota mittaamalla toisen ihmisen suoran katseen on osoitettu aiheuttavan positiiviseen tunnereaktioon viittaavan vasteen (Hietanen ym., 2018). Katsekontaktin aikana poskipäälihakset, joita kutsutaan myös hymylihaksiksi, jännittyvät hieman ja kulmakarvojen kurtistajalihakset rentoutuvat. On kuitenkin epäselvää, millaisten mekanismien vaikutuksesta katsekontakti saa nämä reaktiot aikaan. On mahdollista, että katsekontaktin aiheuttamat tunnereaktiot syntyvät siitä, että ihminen kokee olevansa toisen katseen kohteena ja vuorovaikutuksessa tämän kanssa. Tähän viittaavat aiemmat tutkimustulokset, joissa katsekontaktin autonomista hermostoa virittävän vaikutuksen on havaittu edellyttävän kokemusta toisen katseen kohteena olemisesta (Myllyneva & Hietanen, 2015). Toisaalta on myös mahdollista, että katsekontaktin vaikutukset edellyttävät toisen ihmisen fyysistä läsnäoloa ja siis samassa tilassa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Myös tämä vaihtoehto on yhteensopiva aiempien tutkimustulosten kanssa. Me tutkimme, saako katsekontakti aikaan samanlaisia psykofysiologisia reaktioita ja aktivoiko se samaan tapaan itseen liittyvää tiedonkäsittelyä videopuhelun välittämässä vuorovaikutuksessa kuin samassa tilassa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa (Hietanen ym., 2020). Näitä kahta vuorovaikutustilannetta verrattiin myös tilanteeseen, jossa tutkittavat vain katselivat toista ihmistä videolta, siis ilman kaksisuuntaista näköyhteyttä ja ilman kokemusta toisen katseen kohteena olemisesta. Tulokset osoittivat, että katsekontaktin autonomista hermostoa virittävä vaikutus on samanlainen silloin, kun toinen ihminen on samassa tilassa, kuin silloin, kun hänet nähdään kaksisuuntaisen videopuheluyhteyden välittämänä. Pelkän videon näkeminen toisesta ihmisestä ei saanut aikaan tätä ihon sähkönjohtavuudessa havaittavaa vireystilan aktivoitumista. Lisäksi suoran katseen näkeminen aiheutti positiiviseen tunnereaktioon viittaavaa aktivaatiota kasvolihaksissa kaikissa kolmessa tilanteessa. Odotusten vastaisesti tutkittavien vastaukset itseen liittyvän prosessoinnin mittarissa eivät eronneet eri tilanteiden välillä. Tämä saattaa selittyä metodologisilla tekijöillä, kuten sillä, että tutkittavat toistivat saman tehtävän kolme kertaa. Lisäksi tutkimuksessa kerättiin EEG- ja persoonallisuuskyselyaineistoa katsekontaktin aktivoiman, lähestymis- tai välttämismotivaatiota ilmentävän alfa-aaltofrontaaliasymmetrian yksilöllisten erojen tutkimiseen, mutta aineistokoko jäi tätä tarkastelua varten riittämättömäksi, ja aineisto pyritään julkaisemaan myöhemmin osana laajempaa aineistokokonaisuutta. Kokonaisuudessaan tutkimuksen tulokset osoittivat, että katsekontaktin psykofysiologiset vaikutukset eivät eroa merkittävästi samassa tilassa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja videopuheluyhteyden välillä.

Väitöskirjani kolmannessa osajulkaisussa tutkittiin katsekontaktin vaikutuksia epärehelliseen käyttäytymiseen (Hietanen ym., 2018). Itsetietoisuuden ja tunnereaktioiden lisäksi toisen ihmisen katse voi vaikuttaa myös käyttäytymiseen (e.g., Bateson ym., 2006). Ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mitä muut heistä ajattelevat, ja hyväksynnän ja arvostuksen vuoksi on järkevää käyttäytyä hyvin silloin, kun muut näkevät. Kyky yhteistyöhön on ihmiselle hyvin lajinomainen piirre, ja siihen liittyvien psykologisten mekanismien ajatellaan olevan hyvin herkkiä toisen ihmisen katseelle (Ernest-Jones ym., 2011). On siis perusteltua olettaa, että jos ihminen on toisen katseen kohteena, hän käyttäytyy todennäköisemmin sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Tutkimusnäyttöä tästä vaikutuksesta on melko paljon (esim., Dear ym., 2019; Manesi ym., 2016), mutta aiemmissa tutkimuksissa on yksi merkittävä rajoite. Näissä tutkimuksissa ärsykkeenä on käytetty suoraa katsetta esittäviä kuvia aidon ihmisen katseen sijaan. Tällaisten katsekuvien on osoitettu esimerkiksi lisäävän anteliaisuutta (Haley & Fessler, 2005; Powell ym., 2012) ja avuliaisuutta (Manesi ym., 2016) sekä vähentävän juomien maksamatta jättämistä (Bateson ym., 2006), pyörävarkauksia (Nettle ym., 2012), roskaamista (Bateson ym., 2013, 2015) ja huijaamista tutkimustilanteissa (Oda ym., 2015; Siebenaler ym., 2018). Katsetta esittävän kuvan ja aidon ihmisen näkeminen ovat kuitenkin hyvin erilaisia kokemuksia, minkä vuoksi asiaa on tärkeää tutkia myös käyttämällä ärsykkeenä aidon ihmisen katsetta (Risko ym., 2012). Tutkimme katsekontaktin vaikutusta epärehelliseen käyttäytymiseen vuorovaikutteisella tietokonepelillä, jota tutkittavat pelasivat tutkimusavustajaa vastaan. He luulivat tutkimusavustajan olevan toinen tutkimukseen osallistuja. Pelikierroksilla, joita ennen tutkittavat olivat nähneet vastapelaajan katsovan suoraan kohti, he valehtelivat vähemmän kuin kierroksilla, joita ennen vastapelaaja oli katsonut alaviistoon. Tulokset siis osoittivat, että aito katsekontakti voi vähentää valehtelemista.

Väitöskirjani tulokset laajentavat aiempaa ymmärrystä katsekontaktin vaikutuksista ja niiden mekanismeista. Tulokset viittaavat siihen, että toisen ihmisen suora katse aktivoi itseen liittyvää kognitiivista prosessointia ja vähentää valehtelemista. Lisäksi havaittiin, että katsekontaktin aiheuttama autonomisen hermoston virittyminen edellyttää toisen ihmisen katseen kohteena olemista, mutta ei hänen fyysistä läsnäoloaan. Yhdessä nämä tulokset ilmentävät katsekontaktin vaikutusten moninaista ja tilannesidonnaista luonnetta.

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1713-3

Jonne Hietanen

Lähteet

Argyle, M. (1988). Bodily communication (2nd ed.). International Universities Press, Inc.

Bateson, M., Callow, L., Holmes, J. R., Roche, M. L. R., & Nettle, D. (2013). Do images of ‘watching eyes’ induce behaviour that is more pro-social or more normative? A field experiment on littering. PloS ONE, 8(12), Article e82055. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0082055

Bateson, M., Nettle, D., & Roberts, G. (2006). Cues of being watched enhance cooperation in a real-world setting. Biology Letters, 2(3), 412–414. https://doi.org/10.1098/rsbl.2006.0509

Bateson, M., Robinson, R., Abayomi-Cole, T., Greenlees, J., O’Connor, A., & Nettle, D. (2015). Watching eyes on potential litter can reduce littering: evidence from two field experiments. PeerJ, 3, Article e1443. https://doi.org/10.7717/peerj.1443 

Dear, K., Dutton, K., & Fox, E. (2019). Do ‘watching eyes’ influence antisocial behavior? A systematic review & meta-analysis. Evolution and Human Behavior, 40(3), 269–280. https://doi.org/10.1016/j.evolhumbehav.2019.01.006

Driver, J., Davis, G., Ricciardelli, P., Kidd, P., Maxwell, E., & Baron-Cohen, S. (1999). Gaze perception triggers reflexive visuospatial orienting. Visual Cognition, 6(5), 509–540. https://doi.org/10.1080/135062899394920

Ernest-Jones, M., Nettle, D., & Bateson, M. (2011). Effects of eye images on everyday cooperative behavior: a field experiment. Evolution and Human Behavior, 32(3), 172–178. https://doi.org/10.1016/j.evolhumbehav.2010.10.006

Friesen, C. K., & Kingstone, A. (1998). The eyes have it! Reflexive orienting is triggered by nonpredictive gaze. Psychonomic Bulletin & Review, 5(3), 490–495. https://doi.org/10.3758/BF03208827

George, N., & Conty, L. (2008). Facing the gaze of others. Neurophysiologie Clinique/Clinical Neurophysiology, 38(3), 197–207. https://doi.org/10.1016/j.neucli.2008.03.001

Govern, J. M., & Marsch, L. A. (2001). Development and validation of the situational self-awareness scale. Consciousness and Cognition, 10(3), 366–378. https://doi.org/10.1006/ccog.2001.0506

Haley, K. J., & Fessler, D. M. T. (2005). Nobody's watching?: Subtle cues affect generosity in an anonymous economic game. Evolution and Human Behavior, 26(3), 245–256. https://doi.org/10.1016/j.evolhumbehav.2005.01.002

Hietanen, J. K. (2018). Affective eye contact: An integrative review. Frontiers in Psychology, 9, Article 1587. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2018.01587

Hietanen, J. K., Helminen, T. M., Kiilavuori, H., Kylliäinen, A., Lehtonen, H., and Peltola, M. J. (2018). Your attention makes me smile: direct gaze elicits affiliative facial expressions. Biological Psychology, 132, 1–8. https://doi.org/10.1016/j.biopsycho.2017.11.001

Hietanen, J. K., Leppänen J. M., Peltola M. J., Linna-aho K., & Ruuhiala, H. J. (2008). Seeing direct and averted gaze activates the approach-avoidance motivational brain systems. Neuropsychologia, 46(9), 2423–2430. https://doi.org/10.1016/j.neuropsychologia.2008.02.029

Hietanen, J. O., & Hietanen, J. K. (2017). Genuine eye contact elicits self-referential processing. Consciousness and Cognition, 51, 100–115. https://doi.org/10.1016/j.concog.2017.01.019

Hietanen, J. O., Peltola, M. J., & Hietanen, J. K. (2020). Psychophysiological responses to eye contact in a live interaction and in video call. Psychophysiology, 57(6), Article e13587. https://doi.org/10.1111/psyp.13587

Hietanen, J. O., Syrjämäki, A. H., Zilliacus, P. K., & Hietanen, J. K. (2018). Eye contact reduces lying. Consciousness and Cognition, 66, 65–73. https://doi.org/10.1016/j.concog.2018.10.006

Itier, R. J., & Batty, M. (2009). Neural bases of eye and gaze processing: the core of social cognition. Neuroscience & Biobehavioral Reviews, 33(6), 843–863. https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2009.02.004

Manesi, Z., Van Lange, P. A. M., & Pollet, T. V. (2016). Eyes wide open: Only eyes that pay attention promote prosocial behavior. Evolutionary Psychology, 14(2), 1–15. https://doi.org/10.1177/1474704916640780

Myllyneva, A., & Hietanen, J. K. (2015). There is more to eye contact than meets the eye. Cognition, 134, 100–109. https://doi.org/10.1016/j.cognition.2014.09.011

Myllyneva, A., Ranta, K., & Hietanen, J. K. (2015). Psychophysiological responses to eye contact in adolescents with social anxiety disorder. Biological Psychology, 109, 151–158. https://doi.org/10.1016/j.biopsycho.2015.05.005

Nettle, D., Nott, K., & Bateson, M. (2012). ‘Cycle thieves, we are watching you’: impact of a simple signage intervention against bicycle theft. PloS ONE, 7(12), Article e51738. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0051738

Nichols, K. A., & Champness, B. G. (1971). Eye gaze and the GSR. Journal of Experimental Social Psychology, 7(6), 623–626. https://doi.org/10.1016/0022-1031(71)90024-2

Oda, R., Kato, Y., & Hiraishi, K. (2015). The watching-eye effect on prosocial lying. Evolutionary Psychology, 13(3). https://doi.org/10.1177/1474704915594959

Powell, K. L., Roberts, G., & Nettle, D. (2012). Eye images increase charitable donations: Evidence from an opportunistic field experiment in a supermarket. Ethology, 118(11), 1096–1101. https://doi.org/10.1111/eth.12011

Pönkänen, L. M., Peltola, M. J., & Hietanen, J. K. (2011). The observer observed: Frontal EEG asymmetry and autonomic responses differentiate between another person's direct and averted gaze when the face is seen live. International Journal of Psychophysiology, 82(2), 180–187. https://doi.org/10.1016/j.ijpsycho.2011.08.006

Reddy, V. (2003). On being the object of attention: implications for self–other consciousness. Trends in Cognitive Sciences, 7(9), 397–402. https://doi.org/10.1016/S1364-6613(03)00191-8

Risko, E. F., Laidlaw, K. E., Freeth, M., Foulsham, T., & Kingstone, A. (2012). Social attention with real versus reel stimuli: toward an empirical approach to concerns about ecological validity. Frontiers in Human Neuroscience, 6, Article 143. https://doi.org/10.3389/fnhum.2012.00143

Sartre, J.-P. (1966). Being and nothingness: An essay on phenomenological ontology. Washington Square Press.

Siebenaler, S., Szymkowiak, A., Robertson, P., Johnson, G. I., Law, J., & Fee, K. (2018). Social presence and dishonesty in retail. HCI’18: Proceedings of the 32nd International BCS Human Computer Interaction Conference, Article 34. https://doi.org/10.14236/ewic/HCI2018.34

Sui, J., & Humphreys, G. W. (2015). The integrative self: How self-reference integrates perception and memory. Trends in Cognitive Sciences, 19(12), 719–728. https://doi.org/10.1016/j.tics.2015.08.015

Yarbus, A. L. (2013). Eye movements and vision. Springer.

Yhdistyksen jäsenet voivat kommentoida artikkeleita. Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.