SNPY blogi

Väitöskirja: “Identification of Executive Function Difficulties in Preterm Preschool and Kindergarten Children”

Lisännyt Laura Nurmi 4. maaliskuuta 2019

Väitöskirjani “Identification of Executive Function Difficulties in Preterm Preschool and Kindergarten Children” hyväksyttiin University of Tasmaniassa joulukuussa 2018. Väitöskirjan aiheena oli keskosten toiminnanohjauksen vaikeuksien tunnistaminen ennen kuin he aloittivat koulunkäynnin. Tasmaniassa, jossa tutkimus suoritettiin, koulun aloitusikä on suhteellisen alhainen: koulu aloitetaan jo neljävuotiaana. Vaikka tiedetään hyvin, että keskosilla on lisääntynyt riski toiminnanohjauksen vaikeuksiin, tätä aihetta on lähinnä tutkittu kouluikäisillä. Väitöskirjassa tarkasteltiin mitkä sosiaaliset ja perinataaliset riskitekijät olivat yhteydessä toiminnanohjauksen vaikeuksiin ja millä neuropsykologisilla tutkimusmenetelmillä riskilapset voitaisiin tunnistaa ennen koulunkäynnin alkua.  Väitöskirjassa esitettiin kolme osatutkimusta, jotka on hyväksytty tieteellisiin julkaisuihin.

Tutkimusryhmä koostui 141:stä neljävuotiaasta  keskosesta (< 33 raskausviikkoa) ja 77:stä vertailulapsesta. Tutkimuksissa käytettiin osia WPPSI-III- ja NEPSY-II- testistöistä sekä Day-Night Stroop- ja Shape School-testejä. Lasten vanhemmat ja opettajat täyttivät toiminnanohjauskyselylomakkeet (BRIEF-P) ja käyttäytymiskyselylomakkeet (ASEBA CBCL/TRF), kun lapset aloittivat koulun seuraavana vuonna (lasten ikä oli neljä-viisi vuotta kyselylomakkeiden täytön ajankohtana). 

 

Riskitekijät toiminnanohjauksen vaikeuksien taustalla 

Ensimmäisessä osatutkimuksessa todettiin, että keskosilla oli odotetusti enemmäntoiminnanohjauksen vaikeuksia suorituspohjaisissa testeissä kuin vertailuryhmällä. Keskosten ja vertailuryhmän vanhempien arvioinnit lastensa toiminnanohjauksen vaikeuksista eivät tilastollisesti poikenneet toisistaan, mutta opettajat arvioivat keskosilla olevan enemmän toiminnanohjauksen vaikeuksia kuin vertailuryhmällä. Lisäksi tarkasteltiin mitkä riskitekijät olivat yhteydessä toiminnanohjauksen vaikeuksiin keskosilla (esim. keskoisuuden aikaisuus, sukupuoli, lääketieteelliset komplikaatiot, sosiaaliset riskitekijät). Korkea sosiaalinen riski oli vahvin ennustaja toiminnanohjauksen vaikeuksiin keskosryhmässä. Etenkin äidin matala koulutustaso ennusti keskoslapsen toiminnanohjauksen vaikeuksia. 

 

Artikkelin viite: O'Meagher, S., Kemp, N., Norris, K., Anderson, P., & Skilbeck, C. (2017). Risk factors for executive function difficulties in preschool and early school-age preterm children. Acta Paediatrica, 106, 9, 1468-1473.doi: 10.1111/apa.13915

 

Suorituspohjaisten toiminnanohjauksen testien yhteys kyselylomakkeisiin

Toisessa osatutkimuksessa tutkittiin kuinka hyvin neuropsykologiset testitulokset (WPPSI-III, NEPSY-II, Day-Night Stroop, Shape School Task) ennustivat vanhempien ja opettajien arviointia lasten toiminnanohjauksesta (BRIEF-P). Neuropsykologisilla testituloksilla ei ollut vahvaa assosiaatiota kyselylomakkeiden tuloksiin, eli neljävuotiaan neuropsykologisen tutkimuksen tuloksilla ei voitu ennustaa sitä miten vanhemmat ja opettajat arvioivat lapsen toiminnanohjausta koulun alkaessa seuraavana vuonna. Tämä tulos oli sama keskos- ja vertailuryhmällä.

 

Artikkelin viite: O'Meagher, S., Norris, K., Kemp, N., & Anderson, P. (2018). Examining the relationship between performance-based and questionnaire assessments of executive function in young preterm children: Implications for clinical practice. Child Neuropsychology. (Advance online publication). doi:10.1080/09297049.2018.1531981

 

Vanhempien ja opettajien kyselylomakkaiden tulosten yhteneväisyys (kongruenssi)

Kolmanneksi selvitettiin kuinka yhteneväisiävanhempien ja opettajien arvioinnit lasten toiminnanohjauksesta ja käyttäytymisestä olivat. Vanhemmat arvioivat lapsillaan olevan enemmän toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen vaikeuksia kuin opettajat (kun keskos-ja vertailuryhmien tulokset yhdistettiin). Vanhempien ja opettajien arviot lasten vaikeuksista poikkesivat suuresti: lapset, joilla oli vanhempien arvioinnin mukaan kliinisesti merkittäviä toiminnanohjauksen tai käyttäytymisen ongelmia, eivät täyttäneet kliinisiä kriteerejä opettajien mielestä (ja myös toisinpäin) sekä keskos- että vertailuryhmässä. 

 

Artikkelin viite: O'Meagher, S., Norris, K., Kemp, N., & Anderson, P.(2019). Parent and teacher reporting of executive function and behavioral difficulties in preterm and term children at kindergarten. Applied Neuropsychology: Child.(Advance online publication).doi:10.1080/21622965.2018.1550404

 

Johtopäätökset

Väitöskirjan päätelmissä todettiin, että on tarvetta kehittää suosituksia alle kouluikäisten keskosten toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen seurantaan. Etenkin olisi hyvä edelleen selvittää kuinka keskoset valitaan seurantaan (esim. vain raskausviikkojen mukaan vai pitäisikö muita riskitekijöitä harkita).  Olisi myös hyvä kehittää parempia ja ekologisesti validimpia testimenetelmiä. Koska suorituspohjaiset neuropsykologiset testit eivät ennustaneet kyselylomakkeiden arviointia, voisi mahdollisesti myös olla hyvä käyttää kyselylomakkeita seurantatutkimuksissa jo ennen koulunalkua. Voi tosin myös olla mahdollista, että vanhemmat ja opettajat eivät tunnistaneet lasten toiminnanohjauksen vaikeuksia tai että suorituspohjaiset testit ja kyselylomakkeet mittaavat eri asioita. Toisaalta lasten toiminnanohjaus ja muut taidot kehittyvät nopeasti neljän-viiden vuoden iässä, joten on mahdollista että ristiriitaiset tulokset testien ja kyselylomakkeiden välillä johtuvat näistä muutoksista. Joka tapauksessa on suositeltavaa tutkia edelleen kuinka keskoset, joilla on riski saada toiminnanohjauksen vaikeuksia, voitaisiin tunnistaa mahdollisimman aikaisin. Aikainen ongelmien havaitseminen voisi mahdollistaa myös aikaisemman tukimenetelmien suunnittelun keskoslapsille; jo ennen koulunalkua ja ennen kuin mahdollisia oppimisvaikeuksia ilmenee. 

 

 

Sari O’Meagher

Neuropsykologian erikoispsykologi, PsL, PhD

Royal Hobart Hospital ja University of Tasmania, Australia 

sari.omeagher@utas.edu.au

Väitöskirja: "Developmental pathways of language development: a longitudinal predictive study from prelinguistic stage to outcom

Lisännyt Laura Nurmi 4. maaliskuuta 2019

Kommunikaatiotaitojen tehokas hallinta ja kielen käyttö kommunikaation välineenä ovat keskeisiä lapsuuden kehitystehtäviä. Vuorovaikutustaitojen avulla lapsi liittyy yhteisöönsä ja viestii tarpeitaan, halujaan ja toiveitaan. Aina kehitys ei kuitenkaan etene odotetusti tai tyypillisesti. Kielen ja kommunikaation vaikeudet kuuluvat yleisimpiin varhaislapsuuden kehityshäiriöihin, esiintyvyyden vaihdellessa määritelmästä ja iästä riippuen noin 2-19% välillä. Näin ollen huomattavalla määrällä lapsia on kielen kehityksen häiriöitä ja yhä useammalla lievempiä kielen ja kommunikaation vaikeuksia. Riskilasten varhainen tunnistaminen on ensimmäinen askel lasten ja perheiden tukemisessa sekä myöhempien vaikeuksien ennaltaehkäisemisessä. Tätä varten kliiniseen käytäntöön tarvitaan entistä tarkempaa tietoa siitä, kuinka kehitys tyypillisesti etenee ja kuinka tunnistaa kehityksellisiä riskejä mahdollisimman varhain.

Väitöskirjassa tarkasteltiin esikielellisten kommunikaatiotaitojen varhaiskehitystä sekä tämän kehityksen yhteyksiä myöhempiin kielellisiin taitoihin ja vaikeuksiin kouluikään saakka. Tutkimuksella oli kolme päätavoitetta. Ensimmäinen tavoite oli seurata ja kuvata useiden esikielellisten taitojen kehitystä kahden ensimmäisen ikävuoden aikana. Toisena tavoitteena oli tutkia tämän varhaiskehityksen ennustavuutta suhteessa myöhempiin kognitiivisiin, erityisesti kielen ja muistin, taitoihin. Kolmas tavoiteoli arvioida varhaisen seulonnan luotettavuutta kielen ja kommunikaation kehityksen seurannassa ja kehitykseen liittyvien riskien tunnistamisessa. Esikielellisillä taidoilla tarkoitetaan niitä vuorovaikutuksen keinoja, joita lapsella on käytettävissään ennen sujuvaa puhetta. Näitä taitoja ovat esimerkiksi tunteiden ilmaisu äänin ja ilmein, eleet, katsekontakti, huomion jakaminen toisen ihmisen kanssa, jokeltelu, yksittäiset sanat sekä puheen ymmärtäminen.  Myös lapsen leikkitaitojen on havaittu olevan osa ns. symbolisia taitoja ja siten kielen ja kommunikaation liittyvien taitojen ohella yhteydessä myöhempiin kielellisiin taitoihin. 

Aineistonkeruu toteutettiin vuosina 2003–2011 osana Jyväskylän yliopiston ja Niilo Mäki Instituutin Esikko- ja Tomera-yhteistyöhankkeita. Kaiken kaikkiaan 508 lasta (50,2 % poikia, 49,8 % tyttöjä) perheineen osallistui tutkimukseen. Tutkimuksessa arvioitiin lyhyen Esikko-seulontalomakkeen käyttöä esikielellisten taitojen kehityksen systemaattisessa seurannassa neuvoloissa. Lomakkeella kartoitetaan varhaisen kielen ja kommunikaation kehityksen pääpiirteitä kolmella kehityksen eri osa-alueella: sosiaalinen kommunikaatio, puheen tuottaminen ja symboliset taidot (kielen ymmärtäminen ja leikki). Esikielellisiä vuorovaikutustaitoja seurattiin 6-24 kuukauden iässä kolmen kuukauden välein. Lisäksi lasten kielellistä kehitystä seurattiin osaotoksin 2 vuoden iässä (n = 104), 3 vuoden iässä (n = 112), 4 vuoden 7 kuukauden iässä (n = 296), 5 vuoden 3 kuukauden iässä (n = 102) ja ensimmäisen luokan kevätlukukaudella (n = 273).

Esikielellisten taitojen kehitystä tarkasteltiin osatutkimuksissa I ja II. Osatutkimuksessa I tätä tarkasteltiin 6–18 kk:n iässä ryhmätasolla muuttujasuuntautuneesta näkökulmasta hyödyntäen latenttia kasvukäyrämallinnusta. Erityisesti huomioitiin kommunikaatiotaitojen eri osa-alueiden kehityksen yhteiset ja erityiset piirteet sekä yksilöllisten erojen pysyvyys. Osatutkimuksessa II kehitystä tarkasteltiin henkilösuuntautuneesta näkökulmasta. Latentin profiilianalyysin avulla pyrittiin tunnistamaan sekä tilastollisesti että sisällöllisesti toisistaan eroavia tyypillisiä kehityskulkuja 12-21kk:n iässä. Tulokset osoittivat, että yksilölliset erot kehityksessä olivat suhteellisen jatkuvia ja pysyviä. Ryhmätasolla eri osa-alueiden kehityksessä oli huomattavaa päällekkäisyyttä, eli eri taidot näyttivät kehittyvän pääsääntöisesti samaan tahtiin ja samalla tasolla. Kehityksessä oli kuitenkin havaittavissa melko suuria yksilöllisiä eroja, ja aineistosta tunnistettiin kuusi selkeästi toisistaan eroavaa tyypillistä kehityskulkua. 

Varhaiskehityksen ennustavuutta tarkasteltiin ryhmätasolla suhteessa kielellisiin taitoihin 2–8 ikävuoden välillä (osatutkimus I) ja yksilötasolla suhteessa kielellisiin vaikeuksiin 4 vuoden 7 kuukauden iässä (osatutkimus II) sekä kielellisiin ja muistitaitoihin 5 vuoden 3 kuukauden iässä (osatutkimus III). Tavoitteena oli selvittää, mitkä varhaiskehityksen tekijät parhaiten ennustavat myöhempiä taitoja, sekä johtavatko tietyt varhaiset kehityskulut todennäköisemmin myöhempiin kielellisin vaikeuksiin. Esikielellisten taitojen kehitys oli kaikissa ikävaiheissa järjestelmällisesti yhteydessä sekä vanhempien raportoimiin että psykometrisin testein arvioituihin kielellisiin taitoihin. Ryhmätasolla myöhempiä kielellisiä taitoja ennusti parhaiten esikielellisten taitojen kokonaiskehitys. Yksilötasolla selkein kehityksellinen riskipiirre oli useiden vaikeuksien ilmeneminen varhaiskehityksen aikana. Erityisen vahva ennustava yhteys löytyi esikielellisten taitojen kehityksen ja myöhemmän työmuistisuoriutumisen väliltä. 

Kaikissa kolmessa osatutkimuksessa arvioitiin myös vanhempien avulla toteutettavan varhaisen seulonnan soveltuvuutta ja luotettavuutta kielen ja kommunikaation kehityksen seurannassa. Osatutkimus I arvioi, onko vanhempien arvioimien esikielellisten taitojen ja myöhempien monipuolisesti arvioitujen kielellisten taitojen kehityksessä nähtävissä jatkuvuutta ja pysyvyyttä. Osatutkimuksissa II ja III varhaisten arviointien ennustavuutta tutkittiin yksilötasolla tarkastelemalla seulontamenetelmän sensitiivisyyttä (herkkyys) ja spesifisyyttä (tarkkuus). Tulokset osoittivat, että myöhempää kehitystä ennustavia varhaisia kehityspiirteitä voidaan luotettavasti tunnistaa vanhempien antaman lomaketiedon pohjalta. Yhteydet vanhempien varhaisten arviointien ja myöhempien kielellisten taitojen välillä olivat nähtävissä sekä ryhmä- että yksilötasolla.

Kielen kehitys ja kielellisten taitojen syntymekanismit ovat pohdituttaneet tutkijoita vuosikymmeniä. Teoriat ovat noudattaneet pitkälti kunkin aikakauden tutkimuksellisia suuntauksia ja painottaneet milloin mielen sisäisiä prosesseja, milloin ympäristöä ja ulkoisia tekijöitä. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat näkemystä, jonka mukaan kielen ja kommunikaation kehitys etenee jatkumona esikielellisestä kehityksestä kielellisiin taitoihin.  Vahvat kehitykselliset yhteydet sekä esikielellisen kehityksen aikana eri taitojen välillä että esikielellisten taitojen ja myöhempien kielellisten taitojen välillä puoltavat ajatusta siitä, että kieli ja kommunikaatio rakentuvat useista varhaisista sosiokognitiivisista taidoista ja ovat siten tiiviisti linkittyneet muuhun ajattelun, päättelyn ja tiedonkäsittelyn kehitykseen. 

Yksilölliset erot varhaisissa sosiokognitiivisissa taidoissa ovat siten lähtökohta myöhemmälle kehitykselle. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että lapsilla, joiden kehityksessä on havaittavissa useita riskipiirteitä jo ennen kahta ikävuotta, kielen ja kommunikaation taidot ovat heikommat ja työmuisti rajoittunut myös myöhemmissä ikävaiheissa verrattuna ikätovereihin, joiden esikielellinen kehitys eteni ongelmitta. Merkittävin kehityksellinen riskipiirre oli vaikeuksien kasaantuminen erityisesti, jos kehitys eteni hitaasti sosiaalisissa ja symbolisissa taidoissa. Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että kielellisten vaikeuksien taustalla voi olla monenlaisia vaikeuksia, eikä tuottavan kielen viive ole ainoa tai paras ennustava tekijä varhaiskehityksen aikana. Kehityksen seurannan näkökulmasta tämä tarkoitta, että tuottavan kielen taitojen lisäksi olisi tärkeää kiinnittää huomiota myös muihin kommunikaatiotaitoihin ja yksittäisen arvioinnin sijaan kehitystä tulisi seurata toistuvasti ensimmäisten kahden ikävuoden aikana. 

Suomalainen neuvolajärjestelmä on luonteva paikka toteuttaa tällaista kehityksen seurantaa. Tärkeä lähtökohta arvioinnille on, että se toteutetaan vuorovaikutteisesti yhdessä perheen kanssa. Vanhempien antaman tiedon pohjalta voidaan saada suhteellisen luotettava kuva lapsen sen hetkisistä taidoista. Tutkimuksessa käytetty Esikko-lomake vaikuttaisi olevan toimiva väline tällaiseen kielen ja kommunikaation kehityksen seurantaan. Toistuvan ja monipuolisen arvioinnin avulla on mahdollista tunnistaa hyvin varhain suurin osa lapsista, joilla on riski myöhemmille kielellisille vaikeuksille. Arviointi tuottaa kuitenkin paljon myös vääriä hälytyksiä, jolloin riskipiirteen olemassaolo ei johda myöhempiin vaikeuksiin. Yksi mahdollisuus tarkkuuden lisäämiseksi on yhdistää vanhempien avulla toteutettavaan kehityksen seurantaan tarkempi kliininen arviointi niiden lasten osalta, joiden varhaiskehitys osoittaa useita riskipiirteitä. Tämäntyyppinen arviointiprosessi toimii myös hyvänä lähtökohtana tukitoimien suunnittelulle, johon kehityksen seulonnan tulisi aina tarvittaessa johtaa. 

 

Määttä, S. (2017). Developmental pathways of language development: a longitudinal predictive study from prelinguistic stage to outcome at school entry. Jyväskylä studies in education, psychology and social research, (582). Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7058-1

Lectio praecursoria on julkaistu NMI-Bulletinin numerossa 1/2018 ja on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805152596 

Esikko -Lapsen esikielellisen kommunikaation ja kielen ensikartoitus (alunperin Infant-Toddler Checklist, ITC, Wetherby & Prizant, 2002; suomalainen versio: Laakso, Poikkeus, & Eklund, 2011) on saatavilla Niilo Mäki Instituutin kautta.

 

Lisätietoja: 

Sira Määttä

PsT, neuropsykologiaan erikoistuva psykologi

Attentio Oy ja Niilo Mäki Instituutti

sira.maatta@attentio.fisira.maatta@nmi.fi

050-5165780

Konferenssikuulumisia: 13th Nordic Meeting in Neuropsychology, Tukholma

Lisännyt Laura Nurmi 4. maaliskuuta 2019

Elokuussa järjestettiin Tukholmassa 13. Nordic Meeting in Neuropsychology teemalla The Plastic Brain. Ruotsin neuropsykologien yhdistyksen järjestämä tapaaminen oli ensimmäinen erillisenä järjestetty Pohjoismaiden neuropsykologikongressi kahdeksaan vuoteen. Edelliset tapaamiset ovat olleet muiden kongressien yhteydessä, viimeksi Tampereella 2015 Euroopan neuropsykologiyhdistysten liiton kongressin yhteydessä. Tukholman järjestelyistä etenkin ruoka keräsi kiitosta: se oli hyvää ja sitä oli tarjolla runsaasti. Myös loppukesän aurinkoinen sää suosi vieraita.

Tieteellinen ohjelma oli monipuolinen, suullisten esitysten ja posterien aiheet vaihtelivat lapsista vanhuksiin ja sosiaalisten tilanteiden pelosta synnynnäiseen hyperinsulinismiin. Eräs kiinnostava keynote-esitys oli emeritusprofessori Erin Biglerin luento aivokuvantamisen uusista mahdollisuuksista neuropsykologian alalla. Bigler korosti esityksessään muun muassa kvantitatiivisen kuva-analyysin tulevia mahdollisuuksia sekä kliinisessä työssä että tieteellisessä tutkimuksessa. Erityistä mielenkiintoa herättivät Biglerin mukanaan tuomat kolmiulotteiset tulosteet omista ja tutkimusten osallistujien aivoista.  Ohjelmaan sisältyi myös Pohjoismaiden järjestämiä kansallisia symposiumeja. Suomen prospektiivista muistia käsittelevän symposiumin oli kutsunut koolle professori Laura Hokkanen. 

Norjan symposiumin aiheena oli liikunnan ja fyysisen kunnon vaikutus kognitioon. Aiheella on suuri kansanterveydellinen merkitys ja sillä saattaa olla myös merkitystä neuropsykologisen kuntoutuksen kannalta. Symposiumin puheenjohtaja, professori Jens Egeland johdatteli aiheeseen kartoittamalla varsin laajaa mutta tuloksiltaan sekalaista tutkimuskenttää. Eri tutkimuksissa on saatu keskenään ristiriitaisia vastauksia esimerkiksi kysymykseen siitä, voiko ikääntymiseen liittyvää kognitiivista heikentymistä torjua liikunnan avulla. 

Symposiumin muut esitykset käsittelivät teemaa useista näkökulmista. Epidemiologista tutkimusta edusti Pohjois-Trøndelagin terveystutkimus HUNT, jossa on kerätty terveystietoja 1980-luvulta alkaen noin 126 000 osallistujasta. Tulokset ovat liikunnan ja kognition yhteyksien osalta alustavia, mutta aiemmin HUNT-tutkimuksessa on havaittu liikunnan intensiteetin olevan yhteydessä vähäisempiin subjektiivisiin muistivaikeuksiin.1Kokeellisella tutkimuksella puolestaan oli selvitetty liikunnan välittömiä vaikutuksia kognitioon: Norjan tiede- ja teknologiayliopistossa tehdyssä tutkimuksessa mitattiin vaihtelevalla intensiteetillä suoritetun juoksumattoharjoittelun vaikutusta suoriutumiseen kognitiivisen kontrollin tehtävässä. Harjoitusintensiteetin kasvattaminen heikensi suoriutumista tehtävässä, kun sitä tehtiin yhtäaikaisesti juoksuharjoittelun kanssa. Sen sijaan intensiivinen juoksuharjoittelu ennen tehtävän tekemistä paransi kognitiivista kontrollia lyhytkestoisesti. Symposiumissa kuultiin myös kognition ja fyysisen kunnon yhteyksistä skitsofreniassa. 

Kaikkiaan konferenssi tarjosi laajan katsauksen Suomen, naapuriemme ja kaukaisempienkin maiden neuropsykologian alan tutkimukseen. Ohjelmakirja abstrakteineen on ladattavissa täältä.

Lämpimät kiitokset Suomen neuropsykologiselle yhdistykselle matka-apurahasta!

Ilkka Järvinen, psykologi, tohtorikoulutettava

Langballe, E. M., Tambs, K., Saltvedt, I., Midthjell, K., & Holmen, J. (2012). The association between vascular factors and subjective memory impairment in older people: The HUNT Study, Norway. Norsk Epidemiologi22(2). https://doi.org/10.5324/nje.v22i2.1568

INSAR (The International Society for Autism Research) 2018 Annual Meeting 9.-12.5.2018, Rotterdam, Alankomaat

Lisännyt Laura Nurmi 4. maaliskuuta 2019

Minulla oli ilo osallistua viime keväänä autismitutkimuksen suurimpana tunnettuun kansainväliseen INSAR  (International Society for Autism Research) 2018 -kongressiin. Vuosittain, ja viiden vuoden välein Euroopassa, pidettävä kongressi järjestettiin tänä vuonna suomalaisille hyvien kulkuyhteyksien päässä Rotterdamissa, jossa meiltä olikin mukana hyvä edustus. Kongressiin osallistui kaikkiaan tänä vuonna yli 2000 osallistujaa. Suullisia esityksiä oli tarjolla yli 200 ja posteri- ja demonstraatioesityksiä yli 1200. Kongressin pääteemat liittyivät teknologian kehitykseen autismin, emootioiden ja sosiaalisen kognition tutkimisessa ja kuntoutuksessa sekä autismin varhaisten merkkien tunnistamiseen ja varhaiskuntoutukseen, johon omakin tutkimukseni Tampereen yliopiston ja Tampereen yliopistollisen sairaalan Autismi ja katse -tutkimuksessa liittyy. Osin päällekkäistä ohjelmaa riitti päivittäin aamu seitsemästä ilta seitsemään, eikä kaikkea haluamaansa ehtinyt tietenkään millään kokea. Tärkeänä kongressin antina oli myös ympäri maailmaa saman kiinnostuksen jakaviin kollegoihin tutustuminen ja ajatusten vaihtaminen tauoilla, oman posteriesityksen äärellä ja illanvietoissa. Kiirettä siis piti!

Kongressissa yhtenä keskustelun aiheena oli DSM-5:n muuttunut autismidiagnostiikka ja siinä käytetyt termit koettuine etuineen ja haittoineen. Toisaalta uuden diagnoosisysteemin etuna nähdään autismikirjon heterogeenisyyden parempi kokoaminen yhden laajan kattokäsitteen alle ilman tiukkoja erillisiä alakategorioita. Toisaalta käydään keskustelua siitä, menetetäänkö alaluokista luopumalla ymmärrystä autimismikirjon erilaisista ilmentymistä ja tähän kirjoon kuuluvien henkilöiden erilaisista tarpeista, ja voitaisiinko toisenlaisilla väljemmillä alaluokilla päästä kattavampaan kuvaukseen. Hyvä- vs. heikkotasoisesta autismista (engl. termit high- vs. low -functioning autism) puhuminen on koettu leimaavana, minkä vuoksi se on vähentynyt ja samasta syystä käydään myös keskustelua siitä, pitäisikö autism spectrum disorder (ASD) korvata termillä autism spectrum condition (ASC), jota osa tutkijoista jo tuntuu käyttävänkin. Keskustelu jatkunee edelleen tutkijoiden, kliinikoiden ja potilasjärjestöjen vuoropuheluna.

Itselle kongressista jäi ehkä hieman yllättävänäkin mieleen voimakas teknologinen kehitys autismitutkimuksen ja -kuntoutuksen alueella. Luennoilla ja posteridemonstraatioissa esiteltiin erilaisia helposti luonnollisissa vuorovaikutustilanteissa käytettäviä autonomisen hermoston toimintaa mittaavia välineitä, kuten rannekkeita, sekä autismikuntoutukseen kehitettyjä robotteja. Robottitutkimuksia kuunnellessa jäi tuntuma, että ne voivat toimia hyvin autismikirjon lasten huomion kiinnittäjinä tarjoten jokseenkin ennakoitavan ympäristön ja voivat näin houkutella vuorovaikutukseen ja vahvistaa oppimista. Sen sijaan niiden käytöstä esimerkiksi lasten opettamisessa seuraamaan toisten aikeita, kuten kiinnittämään huomiota katseen suuntaamiseen ei, ainakaan vielä, ole riittävää näyttöä.

Autismikirjon tyttöjen erityispiirteiden huomioiminen on ollut lisääntyneen keskustelun ja tutkimuksen kohteena viime vuosina. Myös tässä kongressissa järjestettiin aiheesta oma sessio. Sessiosta vahviten jäi itselle mieleeen vielä melko vähän tutkittu camouflage -ilmiö, jolla autismikirjon kohdalla viitataan keinoihin peittää ja kompensoida autistimikirjoon liittyyviä vaikeuksia. Sitä on havaittu esiintyvän autismikirjon tytöillä poikia enemmän. Ilmiö nähdään yleisenä selviytymiskeinona, joka voi auttaa ryhmään sopeutumisessa ja sosiaalisten suhteiden muodostamisessa, mutta sen on havaittu olevan myös yhteydessä uupumiseen, ahdistuneisuuteen sekä minäkuvan ja itsetunnon ongelmiin. Kaiken kaikkiaan sen ajatellaan voivan vaikuttaa autismin diagnosoitiin ja autismikirjon henkilöiden elämänlaatuun. Oman työni kannalta jäin pohtimaan ilmiön huomioimisen ja auki puhumisen tärkeyttä erityisesti autismikirjon henkilöiden hoidossa ja kuntoutuksessa.

Kaiken kaikkiaan kongressi oli erittäin antoisa sekä kliinisen että tutkimustyöni kannalta. Kiitos tamperelaisille ja oululaisille matkaseuralaisille ja erityisesti ohjaajalleni Annelille näiden hienojen kokemusten jakamisesta ja mahdollistamisesta sekä yhdistykselle saamastani matka-apurahasta kongressia varten!

Mari Muuvila,

Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi

INSAR 2018 -autismitutkimuskongressi Rotterdamissa

Lisännyt Laura Nurmi 4. maaliskuuta 2019

Osallistuin keväällä 2018 Rotterdamissa pidettyyn INSAR-kongressiin. Kyseessä on tieteellisesti erittäin korkeatasoinen autismitutkimuskongressi, joka järjestetään vuosittain, mutta useimmiten Pohjois-Amerikassa. Kongressiin osallistui tällä kertaa n. 1700 henkeä, ja suullisia esityksiä ja postereita esitettiin yhteensä huikeat n. 1300 kappaletta.

Kongressin aluksi kuultiin pitkän linjan autismitutkijan Geraldine Dawsonin keynote-luento, jossa käsiteltiin mm. sitä, kuinka digitalisaatio mahdollisesti tulee vaikuttamaan autismin tunnistamiseen, diagnosointiin ja kuntoutukseen. Dawson esitti autismin diagnosoinnin tulevan nopeutumaan ja tarkentumaan tulevaisuudessa tekoälyn hyödyntämisen avulla.Esimerkiksi konenäkö pystyy arviomaan ihmissilmiä huomattavasti tarkemmin katsekontaktin ja jaetun hymyn kestoa tai nimeen reagoimisen nopeutta. Sosiaalinen käyttäytyminen ja sen puutteet tulevat näin helpommin ja objektiivisemmin mitattaviksi. Kerätyn tiedon määrän ja tarkkuuden lisääntyessä tekoälyn merkitys myös tiedon prosessoinnissa ja diagnostisten päätösten teossa kasvaa. 

Kongressin näytteilleasettajien osastoilla oli esillä useita älylaitteiden hyödyntämiseen perustuvia palveluita. Esimerkiksi USA:ssa on jo nyt saatavilla etädiagnosointipalveluja. Nämä toimivat yleensä siten, että vanhemmat videoivat lastaan tietyissä tilanteissa (esim. ruokailu, leikkitilanne yksin, leikkitilanne toisten lasten kanssa). Lisäksi vanhempia voidaan pyytää teettämään lapsellaan esimerkiksi silmänliikkeisiin ja katseensuuntaamiseen perustuvia tehtäviä tabletilla (kuten kiinnittyykö lapsen katse enemmän kuvassa oleviin ihmisiin tai esineisiin). Vanhemmat lähettävät videot ja muut tiedot sovelluksen kautta asiantuntijoille, jotka sitten antavat lapselle diagnoosin. Ajatuksena on, että vanhemmat voivat viedä saamansa raportin paikalliselle terveydenhuollon toimijalle ja lapsen kuntoutus pääsee alkamaan mahdollisimman nopeasti. Tämä on varmastikin kustannustehokasta ja nopeaa, mutta samalla vain pintaraapaisu verrattuna Suomessa toteutuvaan moniammatilliseen arviointiin ja diagnostiikkaan. Etädiagnosointi toiminee huonosti etenkin tarkkaa erotusdiagnostiikkaa vaadittaessa ja ns. rajatapausten kohdalla.

Tällä hetkellä autismin diagnosointi pohjautuu lapsen käyttäytymisen kliiniseen arviointiin sekä vanhemmilta haastattelu- ja kyselymenetelmien avulla saatuun tietoon. Sekä Euroopassa että USA:ssa on käynnissä suuria projekteja, joiden tavoitteena on löytää autismia indikoivia biomarkkereita. Biomarkkerilla tarkoitetaan tarkasti ja objektiivisesti mitattavissa olevaa, kliinisesti merkityksellistä löydöstä, jonka avulla autismikirjon henkilö voitaisiin tunnistaa.

USA:ssa toteutettavassa projektissa (ks. asdbiomarkers.org) pyritään testaamaan useita potentiaalisia biomarkkereita, jotka on valittu aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella. Tutkimusjoukkoon otetaan 6-11 vuotiaita autismikirjolla olevia lapsia, joiden ÄO on vähintään 60. Tutkimuksessa arvioidaan potentiaalisten biomarkkereiden erottelukykyä ja pysyvyyttä, sekä niiden yhteyksiä kliinisiin arvioihin (mm. ADI-R, ADOS-2, SRS). Lapset osallistuvat mm.  silmänliiketutkimuksiin ja erilaisiin aivojen herätevastetutkimuksiin. Heille teetetään myös Nepsy-II -testistön kasvojen tunnistamisen osatehtävä, joka itse asiassa tähänastisen datan perusteella oli yksi parhaiten autisminkirjon ryhmää ja verrokkiryhmää erottelevista menetelmistä ja korreloi hyvin kliinisiin arvioihin. Autisminkirjon lasten keskiarvo kasvojen tunnistamisen osatehtävässä oli muuten 7.5 standardipistettä ja verrokkiryhmän 11.

Eurooppalaiset tutkijat kritisoivat kovin tätä USA:n ryhmäeroja painottavaa lähestymistapaa. He muistuttivat sitä, että tilastollisesti merkitsevä ero ryhmien välillä ei tarkoita, että ryhmät eroavat toisistaan kokonaan, vaan että ryhmien keskiarvot eroavat. Ryhmien tulosten hajonnassa on tällöin vielä huomattavan paljon päällekkäisyyttä, joka häviää vasta, kun efektin koko on n. 2.8 eli hyvin suuri. Euroopassa meneillään olevan EU-AIMS projektin (ks. eu-aims.eu) tavoitteena onkin pikemminkin määritellä autismikirjoon kuuluvia alaryhmiä. Toisin sanoen pyritään löytämään biomarkkereita, jotka ennustaisivat esim. tietystä lääkityksestä hyötymistä.

Meneillä on myös useita tutkimusprojekteja, joissa seurataan ja tutkitaan eri menetelmien avulla  autismikirjon lasten nuorempia sisaruksia heti syntymästä lähtien. Tavoitteena on löytää autismiriskia indikoivia varhaisia merkkejä, jolloin autismikentällä voitaisiin G. Dawsonin sanoin siirtyä ”Diagnoosista ja hoidosta ennustamiseen ja vaikutuksen vähentämiseen”. Mielenkiinnolla odotan, tuottavatko nämä projektit kliinisen työn suuntaa muuttavia tuloksia.

Kaiken kaikkiaan kongressi oli todella mielenkiintoinen ja inspiroiva kokonaisuus. Lämpimät kiitokset Suomen neuropsykologiselle yhdistykselle apurahasta, joka osaltaan oli mahdollistamassa osallistumistani kongressiin.

Tuulia Lepistö-Paisley

Väitöskirja "Cognitive Representations in the Sensory and Memory Systems of the Human Brain: Evidence from Brain Damage and MEG"

Lisännyt Laura Nurmi 3. tammikuuta 2018

Jussi Valtonen

Helsingin yliopisto ja Johns Hopkins University, USA

 

 

Ihmisaivoissa muodostetaan maailmasta kognitiivisia edustumia, joiden varassa pystymme tekemään aistihavaintoja, toimimaan maailmassa ja muistamaan, mitä on tapahtunut. Edustumien luonnetta ja hermostollista perustaa ei kuitenkaan täysin tunneta. Eri menetelmillä kognitiivisten edustusten tutkimiseen on kognitiivisessa neurotieteessä omat vahvuutensa ja rajoituksensa, jotka vaikuttavat siihen, millaisiin kysymyksiin niillä voidaan vastata.

Väitöskirjan yhtenä tavoitteena oli hankkia uutta kokeellista näyttöä kognitiivisista edustumista ja niiden hermostollisesta perustasta terveiden ihmisaivojen aisti- ja muistijärjestelmissä. Toisena tavoitteena oli arvioida kognitiivisen neurotieteen eri menetelmien etuja ja rajoituksia. Erityisesti väitöskirjassa haluttiin tarkastella logiikkaa, jolla aivovaurioista kärsiviä potilaita tutkimalla voidaan selvittää normaalien tiedonkäsittelyprosessien toimintaa ja mielensisäisten edustumien luonnetta terveissä aivoissa, ja arvioida tämän tutkimusperinteen etuja ja rajoituksia muihin kognitiivisen neurotieteen menetelmiin kuten aivokuvantamismenetelmiin verrattuna.

Terveiden aivojen toimintaa selvitettiin kolmessa väitöskirjan neljästä osatutkimuksesta kokeellisesti tutkimalla aivovaurioista kärsiviä potilaita, joiden tiedonkäsittelykyvyt eivät toimi normaalisti. Yksi koehenkilöistä oli potilas LSJ, joka on sairastanut herpes simplex -viruksen aiheuttaman aivotulehduksen. LSJ:n aivojen mediaalisten temporaalialueiden (MTL) rakenteet ovat vaurioituneet molemminpuolisesti ja hippokampus on tuhoutunut lähes täydellisesti. Aivovaurionsa seurauksena LSJ kärsii poikkeuksellisen vaikeasta retro- ja anterogradisesta muistihäiriöstä, ja hänen kykynsä deklaratiivisen aineksen oppimiseen on poikkeuksellisen syvästi heikentynyt.

Hippokampusvaurioiden tiedetään aiheuttavan deklaratiivisen muistin häiriöitä eli vaikeuksia muodostaa tosiasioista ja tapahtumista uusia muistiedustumia, jotka ovat tietoisesti palautettavissa. Hyvin yksinkertainen motorinen oppiminen sitä vastoin ei näytä olevan yhtä riippuvainen hippokampuksesta. Ennen väitöskirjatutkimusta ei kuitenkaan tiedetty, onko motorinen oppiminen mahdollista ilman hippokampusta myös silloin, kun oppimiskonteksti on tiedonkäsittelyvaatimuksiltaan monimutkainen.

Yksi kognitiivisesti erityisen haastava oppimiskonteksti on uuden musiikkikappaleen esittäminen. Musiikin esittämistä nuoteista pidetään yhtenä kognitiivisesti haastavimmista sarjallista taitoa edellyttävistä toiminnoista, joihin ihminen pystyy. Ennen sairastumistaan potilas LSJ oli taitava amatöörimuusikko, ja hänen kykynsä soittaa alttoviulua ja lukea nuotteja ovat valikoidusti säilyneet myös aivovaurion jälkeen. Koska LSJ:n aivoissa hippokampaalista kudosta ei ole säilynyt käytännössä lainkaan, hänen oppimiskykyään tutkimalla tarjoutui harvinainen tilaisuus selvittää, onko uutta musiikkia mahdollista oppia esittämään ilman hippokampusta.

Tutkimuksessa selvitettiin, voisiko LSJ oppia soittamaan uutta musiikkia nuoteista harjoittelun avulla hippokampusvauriostaan ja vaikeasta deklaratiivisen muistin häiriöstään huolimatta. LSJ:lle sävellytettiin kolme uutta musiikkikappaletta, joiden musiikilliseen kompleksisuuteen vaikuttavat tekijät (kuten sävellaji, tahtilaji, nuottien lukumäärä, asemanvaihdot ja kieltenylitykset) vakioitiin. LSJ harjoitteli kahta kappaleista, ja kolmatta käytettiin verrokkikappaleena.

Tulokset osoittivat, että LSJ soitti harjoittelukappaleet harjoittelemisen jälkeen paremmin kuin verrokkikappaleen, jota ei ollut harjoiteltu. Oppiminen näkyi sekä yksityiskohtaisissa määrällisissä että koko kappaletta koskevissa laadullisissa arvioissa sekä heti esitysten jälkeen että myös kaksi viikkoa myöhemmin arvioituna. Osatutkimus osoitti tietääksemme ensimmäistä kertaa, että uusia muistiedustumien muodostaminen monimutkaisista musiikillisista sekvensseistä on mahdollista pelkkien ei-hippokampaalisten rakenteiden varassa.

Uusien muistiedustumien muodostamisen hermostollista perustaa tutkittiin väitöskirjassa myös toisessa osatutkimuksessa, jossa uusien muistiedustumien muodostamisen mahdollistavia aivorakenteita selvitettiin mittaamalla aivojen toiminnan synnyttämiä magneettikenttiä terveiltä koehenkilöiltä magnetoenkefalografialla eli MEG:llä. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että hippokampukseen ja MTL-alueisiin perustuva muistijärjestelmä aktivoituu, kun vaaditaan uuden sarjallisen aineksen nopeaa mieleenpainamista ja muistiaineksen tietoista palauttamista. Osatutkimuksessa selvitettiin, miten uusien muistiedustumien muodostaminen vaikuttaa epäolennaisten ääniärsykkeiden kortikaaliseen prosessointiin muistitehtävän aikana. Koehenkilöitä pyydettiin painamaan mieleen näönvaraisesti esitettyjä numerosarjoja, jotka pyydettiin palauttamaan esitysjärjestyksessä. Muistitehtävän aikana koehenkilöille esitettiin samalla ääniärsykkeitä, jotka olivat muistitehtävän kannalta epäolennaisia ja joista koehenkilöitä pyydettiin olemaan välittämättä.

Muistikuormitusta manipuloitiin eri koetilanteissa sen selvittämiseksi, miten MTL-alueisiin ja hippokampukseen perustuvan muistijärjestelmän kuormittaminen vaikuttaa epäolennaisten äänten kortikaaliseen prosessointiin. Tulosten mukaan epäolennaisten äänten kortikaalinen prosessointi lisääntyi muistikuorman kasvaessa. Matalan muistikuorman aikana mitattujen, kuuloaivokuorella syntyvien N1m-vasteiden amplitudit olivat suurempia kuin koetilanteessa, jossa muistikuormaa ei ollut. Korkeimmat N1m-amplitudit mitattiin koetilanteessa, jossa muistikuormitus oli korkein.

Näiden kahden eri osatutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että monet eri aivoalueet varhaisista sensorisista alueista saakka toimivat terveissä ihmisaivoissa koordinoidusti yhdessä MTL/hippokampaalisen muistijärjestelmän kanssa, kun uusia muistiedustuksia muodostetaan.

Väitöskirjan kahdessa muussa osatutkimuksessa selvitettiin, miten avaruudellinen tieto esineiden orientaatiosta on edustettuna näköjärjestelmässä. Yhtenä koehenkilönä oli potilas BC, joka kärsii näköinformaation käsittelyyn vaikuttavasta kognitiivisesta häiriöstä. Kokeelliset tulokset potilas BC:ltä osoittivat, että avaruudellinen orientaatio on näköjärjestelmässä edustettuna kompositionaalisesti siten, että viivaorientaation kallistussuunta pystysuorasta mielensisäisestä meridiaanista on edustettu kallistuskulmasta riippumatta. Häiriön kognitiivinen locus viittasi siihen, että edustumat ovat supramodaalisia eli useita aistipiirejä kattavia. Potilas BC:n ja muiden kognitiivisista häiriöistä kärsivien potilaiden, TM:n ja AH:n, koetulosten perusteella laadittiin teoreettinen viitekehys, orientaatioedustumien koordinaatistohypoteesi COR, jonka avulla orientaatiovirheitä voidaan tulkita.

Metodologisesti väitöskirjan eri osatutkimukset osoittavat, kuinka kognitiivisessa neurotieteessä eri menetelmillä kerätty tieto mielen ja aivojen toiminnasta täydentää toisiaan. Erityisenä metodologisena näkökulmana väitöskirjassa tarkasteltiin sitä, kuinka aivovauriopotilaiden kognitiivisista häiriöistä saadaan kokeellisilla menetelmillä hyödyllistä perustutkimuksellista empiiristä tietoa ihmisen tiedonkäsittelyprosesseista ja niiden hermostollisesta perustasta terveissä aivoissa. Lähestymistavalla on muihin menetelmiin verrattuna rajoituksensa mutta myös omat erityiset vahvuutensa.

Väitöskirjassa suositellaan, että aivovaurioista kärsivien potilaiden kokeellista tutkimusta hyödynnettäisiin nykyistä laajemmin kognitiivisessa neurotieteessä, koska ne tarjoavat normaaleihin kognitiivisiin prosesseihin ja niiden taustalla oleviin aivorakenteisiin tarkastelupinnan, jollaista ei ole saatavilla muilla menetelmillä. Yhdistämällä potilastutkimuksia muihin kognitiivisen neurotieteen menetelmiin kuten aivokuvantamistutkimuksiin voidaan hankkia kokeellista näyttöä, jossa eri menetelmien vahvuudet ja rajoitukset täydentävät toisiaan.

 

Väitöskirja on luettavissa e-thesis-sivustolla: http://hdl.handle.net/10138/161456

Kongressikuulumisia FESN-kokouksesta

Lisännyt Laura Nurmi 24. lokakuuta 2017

16th Scientific Meeting of the Federation of the European Societies of Neuropsychology 13.-15.9.2017, Maastricht, Netherlands, http://www.fesn2017.nl

 

Kongressikuulumisia FESN-kokouksesta

 

Eurooppalainen kliinisen neuropsykologian FESN-kongressi järjestettiin nyt 16:tta kertaa, ja tällä kertaa järjestelyvastuussa olivat Alankomaiden neuropsykologinen yhdistys kumppaneinaan paikalliset Vlaamse Verenigingvoor Neuropsychologie ja Société de Neuropsychologie de Langue Francaise. Paikkana oli Maastrichtin perinteikäs kaupunki aivan Alankomaiden ja Belgian rajalla. Kongressia luonnehdittiin eurooppalaisen sijaan ”puolen maailman kongressiksi”, koska esiintyjiä oli Euroopan lisäksi Australiasta, USA:sta ja Saudi-Arabiasta saakka. FESN on 18 kansallisen neuropsykologiyhdistyksen muodostama yhteisö, jossa suomalaisilla on aktiivinen rooli. Nytkin suomalaiset neuropsykologit osallistuivat kongressiin ilahduttavalla aktiivisuudella; osallistujista 7% oli suomalaisia, mikä oli kansallisuuksista kolmanneksi eniten heti isäntämaan ja italialaisten jälkeen. Suomalaiset kollegat esittelivät tutkimuksia niin postereina kuin suullisina esityksinäkin. Tänä vuonna akatemiatutkija Teppo Särkämö sai laajasti esitellä ansiokasta musiikin aivovaikutuksiin liittyvää tutkimustyötään kuitatessaan tapahtumassa jaettavan Cortex-palkinnon, ja kongressisalissa voi tuolloin sanoa olleen suorastaan kansallisen urheilujuhlan tuntua…(Kuva 1).

 

http://kuva1.jpg Kuvateksti: Cortex-palkinto meni tänä vuonna Teppo Särkämölle joka esitemlöi otsikolla Music for the ageing brain: Efficacy and neural mechanisms of music in neurological rehabilitation. (Kuva: Tatu Kauranen)

 

 Totuttuun tapaan ohjelmassa oli sessioita laajasti kliinisen neuropsykologian eri osa-alueilta. Yhtenä painopisteenä oli kognitiiviseen ikääntymiseen eri tavoin liittyvät aiheet (dementiadiagnostiikka, biomarkkerit, MCI-kriteerit, sekä onnistunut kognitiivinen ikääntyminen). Uumajan yliopiston Lars Nybergin esittelemässä Betula-hankkeessa seurattiin 5 vuoden välein 4500 henkilön otosta kognition, muun terveysdatan ja kuvantamistutkimusten avulla. Ikääntymisen todettiin heikentävän kognitiota sekä solumassaa valkeassa aineessa ja hippokampuksessa, mutta yksilövaihtelu oli erittäin suurta. 18%:lla episodinen muisti säilyi erinomaisena hyvin korkeaan ikään, 2/3:lla muistisuoriutuminen alkoi heikentyä 60 ikävuoden jälkeen, ja 13% sijoittui jo alun perin heikommin, ja ikääntyessä suoriutuminen laski muita ryhmiä jyrkemmin ja aiemmin. Kognitiivisesti hyvin säilyneiden ryhmään kuulumista ennustivat naissukupuoli, korkea koulutus, fyysinen aktiivisuus, sosiaaliset suhteet (”lives with someone”), sekä COMT met -alleeli. Heikoimpaan ryhmään kuulumista ennusti puolestaan odotetusti matala koulutustaso, miessukupuoli, työelämän ulkopuolella oleminen ja ApoE4 -alleeli. Kiinnostava oli tulos kognitiivisesti hyvin säilyneen ryhmän nuoremmasta epigeneettisestä iästä, toisin sanoen solujen biologisesta hitaammasta vanhenemisesta (Degerman et al. Neurobiol of Ageing, 55 (2017)). Eri kohdissa elämänkaarta aivoja suojellaan eri tavoin; koulutuksen ja sosiaalisen verkoston hankkimisessa nuorena, keski-iästä eteenpäin painottuen terveellisen ja aktiivisen elämäntavan ylläpitoon ja eri sairauksien, erityisesti sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn.

Omassa luennossaan (In the era on biomarkers of dementia, is neuropsychology still useful?) Lausannen yliopiston prof Demonet esitteli dementiadiagnostiikkaan liittyvän biomarkkeritutkimuksen tilaa, ja totesi neuropsykologisen lähestymistavan edelleen tarpeelliseksi dementian oirekuvan ja etiologian arvioinnissa ja interventioiden suunnittelussa. Kuitenkin erityisesti episodisen muistin neuropsykologiseen tutkimukseen toivottiin arjen kannalta realistisempia testimenetelmiä, mahdollisesti virtuaalimaailmassa navigointia edellyttäen. Modernin teknologian käyttöä neuropsykologisessa työssä esiteltiin muutenkin eri yhteyksissä, esim. Vicki Andersonin esittelemässä projektissa, jossa matkapuhelinsovelluksen (HeadCheck) avulla seurattiin lievästä urheiluaivovammasta toipuvan lapsen/nuoren oireita ja tuettiin oikea-aikaista urheiluun palaamista. Virtuaalimaailman käyttöä esiteltiin myös mm. tarkkaavuuden arvioinnissa (Kuva 2).

 

http://kuva2.jpg Kuvateksti: Neuropsykologien tutkimuksen tulevaisuus? Mervi Jehkonen tutustuu vistuaalimaailman käyttöön tarkkaavuuden arvioinnissa Marta Morenon opastuksella. 

 

Aivovammoihin liittyen esillä oli esimerkiksi sosiaalisen kognition ja tunnesäätelyn oireet aivovammoissa, lasten viivästynyt toipuminen lievästä vammasta, väsyvyysoireisto, ja varhaislapsuudessa vaikean aivovamman saaneiden sosioemotionaalinen sopeutuminen.  Vicki Andersonin esittelemissä seurantatutkimuksissa ilmeni, että alle 5-vuotiaana vakavan TBI:n saaneet eivät toipuneet erityisesti tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelyn alueilla yhtä hyvin kuin hieman vanhempana vammautuneet lapset. Kaikkiaan kehitys vaikean TBI:n saaneilla lapsilla jäi jälkeen ikäryhmästään, jolloin monet perheiden sopeutumisongelmat ilmenivät vasta lapsen myöhempinä lapsuus- ja nuoruusvuosina (”emerging deficits”), mikä korostaa seurannan ja ohjannan merkitystä.

Omassa sessiossaan käsiteltiin myös neuropsykologian asemaa ja kliinisten neuropsykologien koulutustilannetta Euroopassa, sekä esiteltiin FESN-jäsentutkimuksen tuloksia. Perinteisessä debatissa keskusteltiin tällä kertaa peilisolujärjestelmän vaikutuksesata sosiaaliseen kognitioon, kun vastakkain olivat P. Hagoort (Nijmegen Donders Centre) ja C. Keysers (Netherlands Institute of Neuroscience). Perinteistä klassikkomateriaalia uudelleenarvioitiin split-brain -aineistolla tehdyillä havaintopsykologisilla tutkimuksilla ja niistä johdetuilla revisioilla tietoisuutta käsitteleviin teoreettisiin malleihin (Edward de Haanin keynote-luento).

Alamme uutta kehitystä puolestaan edustivat esitykset, joissa perinteistä neuropsykologista lähestymistapaa rikastettiin eri alojen metodologiaa hyödyntämällä. Esimerkiksi perustestimme WAIS-IV:n hollantilaisversion faktorirakennetta oli tutkittu Bayesilaisella klusterointi- ja kausaalisuusarviointimenetelmällä (bayesian constraint-based causal disovery, BCCD). Osatestien todettiin korreloivan keskenään kauttaaltaan kuten odotettua. Kielellisen ymmärtämisen (VCI) ja prosessointinopeuden (PSI) indeksien latautuminen vastasi testistä aiemmin odotettua, mutta matriisipäättely -tehtävä ei latautunut odotetusti visuaalisen päättelyn (PRI) indeksiin, ja toisaalta työmuisti-indeksiä (WMI) ei löytynyt analyysissa erillisenä kokonaisuutena lainkaan, vaan päässälaskut ja numerosarjat -tehtävät jäivät erillisiksi. Kuvien täydentäminen, visuaalinen palapeli ja kuutiot -tehtävät muodostivat kokonaisuuden (joka oli erillinen kuviovaaka- ja matriisipäättely -testeistä). BCCD-menetelmä tullaan julkaisemaan (ks. Marc Hendriks & Tom Claassen, Institute for Computing and Information Sciences-iCIS). Muita esimerkkejä modernien matemaattisten mallien käytöstä: epilapsiapotilaiden aivoverkostojen hajanaisuutta kuvattiin visuaalisesti matemaattisen verkkoteorian (graph theory) avulla (B. Hermann), avh-potilaiden oirekuvia analysoitiin peliteorian käsittein (C. Hilgetag), ja virtuaalitodellisuuspohjaisten simulaatioiden hyödyntämistä käsiteltiin TBI-potilaiden kognition arvioinnissa (L. Spreij). Perinteisemmän tilastotieteen näkökulmasta testipisteiden tulkintaan saatiin myös korjausta John Grawfordin esitellessä persentiilijakauman käytön etuja ja rajoitteita testipisteiden tulkinnassa.

Kongressijärjestelyt kokonaisuudessaan olivat varsin sujuvat lukuunottamatta kongressipäivällisen järjestelyjen ongelmia. Osallistujien harmiksi upean Château Neercanne –linnan (Kuva 3) yhteyteen suunniteltu päivällinen kutistui telttaan toteutetuksi cocktailtyyppiseksi tilaisuudeksi. Syynä tähän oli savuvahinko linnan luolastossa. Onneksi pääsimme kuitenkin ihailemaan linnan upealta terassilta avautuvia maisemia. Muutokset eivät vaikuttaneet tilaisuuden lämpimään luonteeseen, ja ehkäpä myös edesauttoivat kollegoiden liikkumista ja siten joustavaa keskustelua illan aikana. Muuta sosiaalista ohjelmaa kongressissa oli perinteeksi muodostunut kaupungin vastaanotto Maastrichtin kaupungintalolla, sekä liikunnalliset kaupunkikierrokset. Ajoittain sateisesta säästä ja erittäin tiiviiksi laaditusta kongressiohjelmasta huolimatta suomalaiskollegoita nähtiin kunnioitettavasti sekä kävelykierroksella, että 10 km varhaisella aamulenkillä Maastrichtin keskustan nähtävyyksien äärellä. Järjestelyissä arvoon nousi kongressinimikyltin kelpaaminen bussilippuna koko päivien ajan, mikä mahdollisti sujuvan liikkumisen Maastrichtin keskustaan ja asemille sujuvasti.

 

http://kuva3.jpg Kuvateksti: Sade hieman häiritsi Château Neercannen upeasta terassista nauttimista. (Kuva: Helena Ojanpää)

 

Lämmin kiitos SNPY:n matka-apurahasta. Seuraava Euroopassa pidettävä neuropsykologinen tieteellinen kokous on INS Midyear meeting (www.ins2018.org) joka pidetään 18-20.7.2018 Prahassa. Nähdään siellä!

 

Helena Ojanpää, Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT.




Väitöskirja ”Resilience and recovery from mild traumatic brain injury”

Lisännyt Laura Nurmi 16. elokuuta 2017
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

VAS-COG 2016 - Host to translation, Amsterdam 12.-15.10.2016

Lisännyt Laura Nurmi 12. joulukuuta 2016

Osallistuin lokakuussa International Society of Vascular Behavioural and Cognitive Disorders (VAS-COG, http://vas-cog.org/) –järjestön kongressiin http://vascog2016.nl/, joka tällä kertaa pidettiin Amsterdamissa, Vrije University Medical Centerissä, eräässä alan merkittävimmistä tutkimuskeskuksista. VAS-COG poikkeaa muista kongresseista siinä, että se on aiheeltaan fokusoitu, kooltaan suhteellisen pieni (tällä kertaa 325 osallistujaa, 260 abstraktia) ja rakenteeltaankin hieman erilainen tyypilliseen tieteelliseen kokoukseen verrattuna. Kongressi keskittyy aivoverenkiertosairauksiin ja ikääntymiseen liittyviin kognitiivisen toimintakyvyn muutoksiin, niiden syntymekanismeihin, riskitekijöihin ja kliinisiin piirteisiin sekä arviointi- ja hoitomenetelmiin poikkitieteellisessä viitekehyksessä. Teemana tällä kertaa oli ’Host to translation’ ja tavoitteena luoda siltoja eri tutkimusnäkökulmien, esim. perustutkimuksen ja kliinisten käytäntöjen välille. VAS-COG-kongresseissa on perinteisesti mahdollisimman vähän rinnakkaisia esityksiä ja puheet ovat pääsääntöisesti lyhyitä, mikä mahdollistaa perehtymisen uusimpiin tutkimustuloksiin kattavasti. Toinen mielestäni erittäin hyödyllinen käytäntö on se, että posterit esitellään suullisesti puheenjohtajien vetämillä posterikierroksilla, mikä tuntuu edistävän kiitettävästi keskustelua ja ajatusten vaihtoa saman alueen tutkijoiden kesken. Osa postereista on tavanomaisia paperiversioita ja osa e-postereita taulunäytöillä. Posterinäyttelyn kiinnostavimmat kohokohdat nostetaan esille isossa salissa. Näin posterista saadaan enemmän irti, eivätkä ne eivät jää pelkästään seinätapetin asemaan. 

 

Kongressin osallistujat tulevat ympäri maailmaa etenkin Yhdysvalloista, Aasiasta ja Euroopasta sekä edustavat monia eri lääketieteen, biologian, tekniikan ja psykologian aloja. Neuropsykologia on kohtalaisesti edustettuna (jo kongressin otsikko korostaa kognitiivista näkökulmaa aivoverenkiertosairauksissa), mutta tällä alueella huomaa kyllä hyvin erilaisia perinteitä ja myös vaihtelevaa osaamisen tasoa. Kognitiivinen heikentymä määritellään usein edelleen dementia-asteisena toimintakyvyn laskuna. Erityisesti epidemiologisessa tutkimuksessa tyydytään jo käytännön syistä suppeisiin kognitiivisiin menetelmäpattereihin tai pikaseulontaan (MMSE, MoCa). Aivokuvantamiseen ja kuva-analyysiin käytetään runsaasti resursseja, menetelmät ovat erittäin kehittyneitä ja monimutkaisia, mutta silti kognitiivisten toimintojen arvioinnissa saatetaan tyytyä köykäisimpään ratkaisuun. Toki vaskulaarista kognitiivista heikentymää käsiteltiin myös syvemmin neuropsykologiselta ja neuropsykiatriselta kannalta. Erityisesti kiinnostavia olivat mm. Andrew Lawrencen ja Edo Richardin esitykset pienten suonten taudin neuropsykologiasta ja käytösoireista. Oman tutkimustyön kannalta mielenkiintoisia olivat myös Philip Scheltensin metodologiset pohdinnat interventiotutkimuksista sekä eri ryhmien esittelemät tulokset kognitiivisesta heikentymästä pitkän ajan seurantatutkimuksissa.

 

VAS-COG on kompakti kongressi, jossa on erinomaiset mahdollisuudet tutkijatapaamisiin ja uusien yhteistyösuhteiden luomiseen. Mielenkiintoista oli myös päästä tutustumaan paikan päälle VU Medical Centerin kuuluisaan Alzheimer-tutkimuskeskukseen. Sikäläisistä käytännöistä olisi meilläkin paljon opittavaa sekä potilastyön että tieteellisen tutkimuksen osalta.

 

Hanna Jokinen-Salmela

Neuropsykologi, dosentti

Hyks, Pää- ja kaulakeskus, Neuropsykologian yksikkö

Helsinki

Kongressikuulumisia autismitutkimuksen saralta

Lisännyt Laura Nurmi 21. kesäkuuta 2016
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

CHILD LANGUAGE SYMPOSIUM 2015

Lisännyt Micaela Salo 12. elokuuta 2015
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Vuoden 2014 toimintakertomus

Lisännyt Jenni Uimonen 27. huhtikuuta 2015
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Väitöskirja 2014: "Biopsychosocial Outcome After Mild Traumatic Brain Injury"

Lisännyt Jenni Uimonen 31. maaliskuuta 2015
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

EARLI 2013-kongressissa Münchenissä

Lisännyt Jenni Uimonen 30. kesäkuuta 2014
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Vuoden 2013 toimintakertomus

Lisännyt Jenni Uimonen 29. toukokuuta 2014
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Muistutus vuoden 2014 jäsenmaksuista

Lisännyt Jenni Uimonen 29. toukokuuta 2014
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Väitöskirja 2013: "Sallan tauti - harvinainen mutta monimuotoinen"

Lisännyt Jenni Uimonen 27. maaliskuuta 2014
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Alzheimer’s Association International Conference 2013

Lisännyt Jenni Uimonen 12. joulukuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Päivitystä neuropsykologian alan väitöskirjalistaan

Lisännyt Jenni Uimonen 20. marraskuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Jäsentietojen päivitys

Lisännyt Jenni Uimonen 20. marraskuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Kongressiterveisiä Berliinistä

Lisännyt Jenni Uimonen 24. syyskuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Vuoden 2012 toimintakertomus

Lisännyt Jenni Uimonen 27. heinäkuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Väitöskirja 2012: "Missä vasen, kun oikea aivopuolisko vaurioituu?"

Lisännyt Jenni Uimonen 11. huhtikuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Muistutus vuoden 2013 jäsenmaksuista

Lisännyt Jenni Uimonen 8. huhtikuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Väitöskirja 2012: Onko huomiokykymme kallellaan oikealle?

Lisännyt Jenni Uimonen 3. huhtikuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Oslon INS kongressi 2012

Lisännyt Jenni Uimonen 1. huhtikuuta 2013
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Association for Psychological Science- vuosikonferenssi Chicagossa 23-27.5.2012

Lisännyt Jenni Uimonen 20. joulukuuta 2012
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Muistutus vuoden 2012 jäsenmaksuista

Lisännyt Jenni Uimonen 26. marraskuuta 2012

Vuoden 2012 jäsenmaksut on lähetetty kaikille SNPY:n jäsenille kesäkuussa 2012. Osalta jäsenistä lasku on edelleen maksamatta. Hoidattehan erääntyneet jäsenmaksut mahdollisimman pian, jotta vältymme tarpeettomalta karhuamiselta.

Ystävällisin terveisin,

Jenni Uimonen (SNPY:n sihteeri)

Jäsentietojen päivitys

Lisännyt Jenni Uimonen 24. lokakuuta 2012

Paperinen jäsenluettelo lähetetään vuoden 2013 ensimmäisen jäsenkirjeen mukana. Mikäli jäsentiedoissasi on tapahtunut muutoksia, ilmoita niistä yhdistyksen sihteerille Jenni Uimoselle joko sähköpostitse (jenni.e.uimonen@gmail.com) tai puhelimitse numeroon 040-5009197 (vastaaja). Mikäli et halua jäsentietojasi julkaistavan paperisessa versiossa, ilmoitathan siitäkin sihteerille.

Syksyisin terveisin,

Jenni Uimonen

Psykologia 2012 –kongressi

Lisännyt Jenni Uimonen 16. lokakuuta 2012
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Nordic collaboration

Lisännyt Laura Hokkanen 18. elokuuta 2012

The INS Mid Year Meeting 2012 took place in Oslo Norway at the end of June. It was arranged by the Norwegian Neuropsychological Society in collaboration with the other Nordic societies, making it a Nordic meeting as well. The program was excellent, only problem remaining how to choose between the parallel sessions, all equally interesting. Many thanks to Erik Hessen, the chair of the meeting.

While we were there, Marianne Løvstad from the Norwegian society invited representatives from all Nordic societies to a lunch together. It’s been a long time since the chairs of each society met and shared local news, so it was good to catch up with what was going on in each country. Laura Hokkanen (that would be me) and Mervi Jehkonen participated from Finland. Only Iceland wasn’t represented, the rest of us exchanged email addresses and other contact details and made plans on how to better keep in touch in the future.

It was decided (again, as this really wasn’t a new idea but something that simply had forgotten along the way) that each society would share information on upcoming annual meetings or other seminars that might interest participants from other Nordic countries. An email list was formed and promises were made to send out links to whatever websites, blogs, facebook pages etc there might be. And yes, the Icelanders will of course be kept in the loop as well, their contact details were added to the list.

In that vein, I am writing this first blog post for our international audiences. Finnish Neuropsychological Society now has a blog that will include posts written by the chair, the secretary, or any willing board member and we are also inviting members to participate either by commenting the posts or writing themselves. We hope that this will create interaction between the members and the board, more than the traditional newsletter ever did. Some of the posts, like this one, will be in English so that also our international colleagues can follow what is going on in Finland. At the moment only members can comment on the blog. If you are a colleague however and want to drop us a line, you can find me the chair in twitter @laurahok

The first seminar btw, where we invite our Nordic friends to participate, will be held in Helsinki in October 15th when Prof Sergio Della Sala will be our guest speaker. Actually he gives two talks, starting at 10am, titled ‘Retroactive Interference as an Account for Pathological Forgetting’ and ‘Short-term memory binding: a cognitive marker of AD’. If you are a member of any Nordic neuropsychological society, you can contact your own society for details on how to participate.

More later, have a good start of the fall season everyone.

Kongressiterveisiä Oslosta!

Lisännyt Jenni Uimonen 2. elokuuta 2012
Tämä artikkeli on vain jäsenille. Kirjaudu sisään lukeaksesi artikkelin.

Yhdistykselle blogi!

Lisännyt Laura Hokkanen 12. toukokuuta 2012

Tervetuloa kaikki lukemaan Suomen Neuropsykologisen Yhdistyksen uutta blogia.

Yhdistys on tähän asti lähestynyt jäsenistöään lähinnä jäsenkirjeiden muodossa. Nykyaika tarjoaa kuitenkin muitakin mahdollisuuksia ja nyt yhdistyksen sivuille on avattu uusi palvelu: SNPY blogi. Blogimuotoinen kirjoittelu on joustavampi ja vuorovaikutuksellisempi yhteydenpidon muoto, ja itse toivon että se synnyttää keskustelua ja ajatustenvaihtoa enemmän kuin paperiset - tai pdf-muotoisetkaan - jäsenkirjeet.

Idea on seuraava. Blogiin voivat kirjoittaa puheenjohtaja ja sihteeri, kuin myös kaikki johtokunnan jäsenet. Aina silloin kun asiaa tai asian poikastakin tuntuu olevan, ilman sovittuja määräaikoja tai pakkoa. Sen lisäksi kirjoituksia voivat blogiin lähettää kaikki yhdistyksen jäsenet Hesarista tutulla 'vieraskynä'-periaatteella (joskin paljon Hesaria alhaisemmalla julkaisukynnyksellä). Suoraa kirjoitusoikeutta ei kaikille voida jakaa mutta kirjoitukset voi lähettää sihteerille, joka sitten siirtää tekstin blogipalvelimelle. Toivon että tätä mahdollisuutta jatkossa käytettäisiinkin runsaasti; ei ole tarkoitus tehdä tästä pelkästään yhdistyksen virallista tiedotuskanavaa vaan tervetulleita ovat kaikki neuropsykologian eri teemoja löyhästikin sivuavat pohdinnat ja tuumailut. Kirjoittaa voi suomeksi tai ruotsiksi, ja osa kirjoituksista tullaan laatimaan myös englanniksi - olemmehan osa kansainvälistä neuropsykologiyhteisöä.

Blogia voivat lukea kaikki Suomen Neuropsykologisen yhdistyksen jäsenet. Sen lisäksi osa kirjoituksista (kuten tämä) tulee olemaan kaikkien luettavissa, ts näkyvät kaikille sivuille tulijoille riippumatta siitä ovatko he yhdistyksen jäseniä tai eivät. Osa kirjoituksista tulee olemaan ainoastaan jäsenistölle suunnattuja ja niiden lukeminen edellyttää sivuille kirjautumista. Sisältö ratkaisee, ja vieraskynäbloggaajat voivat itse määritellä julkaisulleen sopivan avoimuustason. 

Kirjoituksia voivat kommentoida kaikki yhdistyksen jäsenet kirjauduttuaan sivuille.Ylläpito varaa itselleen oikeuden tekstien ja kommenttien moderointiin mutta sisältöön tullaan puuttumaan vain pakon vaatiessa - eli hyvin todennäköisesti ei koskaan.

Blogin voi tilata RSS-syotteenä ja kirjoituksia voi jakaa sosiaalisessa mediassa (Twitter, Facebook ja Google+), mutta jos et tiedä mitä se kaikki edes tarkoittaa niin ei hätää, blogia voi hyvin lukea ihan näinkin. Kaikenlaisia käyttöön ja käytettävyyteen liittyviä ajatuksia ja ideoita voi jättää kommentteina tai lähettää palautelomakkeella. Jos esim käy ilmi että jäsenillä on runsaasti omia blogeja, joita haluttaisiin tuoda tässä yhteydessä esiin, voimme miettiä niiden linkittämistä tänne. Kehittämismahdollisuuksia on paljon. Tarkemmat ja teknisemmät ohjeet laaditaan ja julkaistaan lähiaikoina. Blogissa tietenkin.

 

Odotan mielenkiinnolla minkälaiseksi SNPY Blogi vuosien myötä muodostuu. Tervetuloa siis lukemaan. kirjoittamaan ja kommentoimaan. Blogin äärellä tavataan.